"Tärkeintä on kivuttomuus" : Hoitohenkilöstön kokemuksia syöpäpotilaan palliatiivisen vaiheen kivunhoidon toteutumisesta

Abstract

Maailman terveysjärjestö (WHO) julkaisi vuonna 1986 syöpäkivun lääkehoidosta ohjeet, joita noudattamalla voi saada potilaan kivut hallintaan. Tästä huolimatta syöpäkivun hallitsemattomuus on edelleen suuri ongelma syöpään sairastuneilla henkilöillä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata hoitohenkilöstön kokemuksia syöpäpotilaan palliatiivisen vaiheen kivunhoidon toteutumisesta eräässä Tampereen kaupungin sairaala- ja kuntoutuspalveluiden yksikössä. Hoitohenkilöstö koostuu sairaanhoitajista ja lääkäreistä. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä hoitohenkilöstön ja hoitotyön opiskelijoiden tietoa syöpäpotilaan palliatiivisen vaiheen kivunhoidosta ja kehittää kivunhoidon laatua.

Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Aineistonkeruumenetelmänä oli yksilö- ja ryhmäteemahaastattelut (N=14). Teemat haastattelurunkoon muodostettiin palliatiivisen vaiheen syöpäpotilaan kivunhoitoa käsittelevän kirjallisuuskatsauksen perusteella. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Analyysissa muodostui kaksi pääluokkaa, joita olivat kivunhoidon toteutuminen ja kivunhoidon kehittäminen. Aineiston yhdistävä luokka oli hoitohenkilöstön kokemukset syöpäpotilaan palliatiivisen vaiheen kivunhoidon toteutumisesta.

Kivunhoidon toteutumiseen sisältyi kivunhoidon tavoite, kivun arviointi, kivun lääkehoito, kivun lääkkeetön hoito ja syöpäkivunhoidon nykytilan arviointi. Kivunhoidon toteutumisessa oli eroavaisuuksia potilaiden välillä ja hoitohenkilöstön mielestä kipua oli vaikeaa arvioida sen yksilöllisen luonteen vuoksi. Moniammatillinen yhteistyö, lisäkoulutus, kivunhoito-ohjeiden laadinta ja kivun lääkehoidon kehittäminen nähtiin keinoina kehittää palliatiivisen vaiheen syöpäpotilaan kivunhoitoa.

Tutkimuksen johtopäätös on, että hoitohenkilöstön mielestä syöpäpotilaiden kivunhoidon toteutuminen oli vaihtelevaa. Kivunhoito ja sen kehittäminen koettiin tärkeäksi. Kivunhoito-ohjeiden ja lääkehoidon kehittäminen nähtiin kivunhoidon laatua parantavana tekijänä. Hoitohenkilöstön säännöllisen koulutuksen ja moniammatillisen yhteistyön avulla kivunhoidon toteutus ja laatu paranevat samalla, kun työntekijöiden osaaminen ja uskallus lääkehoidon toteuttamiseen lisääntyy. Projektityönä voisi järjestää koulutuspäivän hoitohenkilöstölle ja selvittää sen jälkeen lisäkoulutuksen vaikutuksia kivunhoidon toteuttamiseen. Jatkossa voisi olla mielenkiintoista tutkia syöpäpotilaiden kokemuksia, jotta saataisiin laajempi kuva kivunhoidon toteutumisesta palliatiivisessa vaiheessa.

World Health Organization (WHO) published guidelines on the medication of cancer pain in 1986 according to which the pains of a patient can be controlled. Despite this the uncontrollability of pain is continuing to be a major problem with cancer patients. The purpose of this thesis was to describe the experiences of the nursing staff about pain management of cancer patients in palliative care in a certain Tampere city hospital and rehabilitation service unit. In this thesis the nursing staff includes both nurses and doctors. The objective was to increase the knowledge about pain management in palliative care among the nursing staff and students and develop the quality of pain management.

This thesis was qualitative. The method of collecting data was group and individual thematic interviews (N=14). The themes of the interviews were composed according to the literature review concerning cancer patients’ pain management in palliative care. The data were analyzed using inductive content analysis. Two principal groups were composed during the analysis, the realization of pain management and the development of pain management. The connective group was the nursing staff´s experiences of cancer patient´s pain management in palliative care.

The realization of pain management included the objective of pain management, pain assessment, medication, non-medication and the assessment of the present state of cancer pain management. The realization of pain management differed between patients and the nursing staff found the assessment of pain difficult because of its unique nature. Multi-professional collaboration, additional education, formulating new guidelines and developing medication were seen as means to develop pain management of a cancer patient in palliative care.

The conclusions are that the nursing staff considered pain management of the cancer patients to be varying. Pain management and its development were important. The development of pain management guidelines and medication of pain were seen as a new means to increase the quality of pain management. With regular additional education and multi-professional collaboration pain management and its quality improve at the same time the knowledge of the nursing staff and the courage to use medication increases. For example, an education project could be arranged and then examine its influences to the pain management after the project. In the future, it would also be interesting to examine cancer patients’ experiences to get a wider concept of pain management in palliative care.