Ensisijaisesti aina lapsi : Ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden yhteydenpidon tukeminen perheeseen Mänttä-Vilppulan ryhmä- ja perheryhmäkodissa

Abstract

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli muistuttaa ilman huoltajaa maahan tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden hyvinvoinnista sekä kohtelusta ensisijaisesti lapsina eikä vain turvapaikanhakijoina. Opinnäytetyössä selvitettiin, kuinka Mänttä-Vilppulan ryhmä- ja perheryhmäkoti organisaationa mahdollistaa sekä kuinka sen ohjaajat toiminnallaan tukevat lapsen yhteydenpitoa perheeseensä. Lisäksi kartoitettiin, mitkä asiat edistävät ja mikä hidastavat yhteydenpitoa.

Ilman huoltajaa maahan tulleet alaikäiset ovat hyvin ajankohtainen ilmiö nyt syksyllä 2015. Opinnäytetyön pohjana oli huoli näistä lapsista sekä kiinnostus heidän hyvinvoinnistaan. Heidän kohdallaan perheestä puhuttaessa puhutaan lähinnä perheenyhdistämisestä. Kuitenkin aika lapsen elämässä ennen mahdollista perheenyhdistämistä ansaitsee huomiota, sillä prosessi voi kestää jopa vuosia tai päätös perheenyhdistämisestä voi olla kielteinen.

Työn teoriaosuus muodostui pakolaisuuden käsittelystä ilman huoltajaa maahan tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden sekä turvapaikanhakuprosessin kautta. Toisessa osassa käsiteltiin lapsen etua sekä perheen merkitystä lapselle. Lisäksi opinnäytetyössä esiteltiin Mänttä-Vilppulan ryhmä- ja perheryhmäkoti, jossa tutkimus toteutettiin.

Opinnäytetyö on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin haastattelemalla sekä kyselylomakkein. Haastattelu oli toteutukseltaan puolistrukturoitu. Myös kyselylomakkeet pohjautuivat avoimiin kysymyksiin. Aineistoa kerättiin yksikön johtajalta, ohjaajilta sekä lasten talon ulkopuolisilta edustajilta.

Keskeisimpinä tuloksina yhteydenpidon tukemisessa nousi ohjaajien herkkyys kuunnella lasta ja olla aidosti kiinnostunut hänestä. Yksikön tarjoamat yhteydenpitoväylät ovat edellytys lapsen yhteydenpidolle perheeseensä mutta eivät yksinään tue sitä. Yhteydenpitoa hidastavat niin huonot yhteydet ja kulttuuriset erot kuin myös lapsen sekä vanhempien suru ja ikävä. Useat lapset pitävät perheisiinsä yhteyttä itsenäisesti ja säännöllisesti mutta työntekijöiden näkökulmasta vähän lasten ikävään nähden. Ikävää työntekijät puolestaan voivat lievittää kuuntelemalla lasta sekä kunnioittamalla hänen juuriaan.

The objective of this thesis was to remind about the well-being of unaccompanied asylum seeking minors. They should be seen first as children rather than immigrants. The purpose was to explore how Mänttä-Vilppula group and family group home as an organization, as well as the supervisors, support communication between asylum seeking minors and their families. Moreover, the aim was to explore issues aiding or hindering communication.

This thesis was implemented as qualitative research. The data were gathered through both questionnaires and semi-structured interviews. The data were collected from a unit’s director, supervisors and representatives outside children’s homes. The data were analyzed using qualitative content analysis.

The results showed that the supervisor’s sensibility to listen and genuinely attend for the child was important in facilitating the communication between children and their families. The main hindering issues in communication were the longing for the family as well as poor connections and differences in culture.

The communication was enabled by the unit for example with internet and phone connections but the connections intrinsically were not enough. The support was required from the supervisors. The perspective in this thesis was the staff’s. How the sufficiency of connections and support was found by children is a well-founded topic for further study.