Sinäkuvallisuus taiteellisessa työskentelyssä
Leka, Lotta (2015)
Leka, Lotta
Turun ammattikorkeakoulu
2015
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120219028
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120219028
Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni tarkastelen sinäkuvallisuutta kuvataiteen menetelmänä. Etsin vastauksia kysymyksiin: mitä on sinäkuvallisuus, miten kuvataiteellisen opinnäytetyöni prosessi on sinäkuvallinen ja millä tavoin sinäkuvallisuudesta on taiteelliseksi työmenetelmäksi.
Lähestyn kysymyksiä haastatteluin ja analysoimalla taiteellista opinnäytetyötäni. Sinäkuvallisuudesta ei kirjallisuutta vielä löydy, joten tärkeimmät lähteeni ovat olleet haastattelemani ihmiset. Olen tutkinut muotokuvaa, omakuvaa, minäkuvan kehitystä ja taideterapiaa käsittelevää kirjallisuutta. Tärkeimmät kirjalliset lähteeni ovat olleet Markku Ojasen ”Mikä minä on? Minän rakenne, kehitys, häiriöt ja eheytyminen” ja esseekokoelma ”Valokuvan terapeuttinen voima”.
Sinäkuvat ovat muotokuvia, mutta muotokuvaus eroaa sinäkuvallisesta työskentelystä. Sinäkuvallisuudessa tärkeintä on toisen kuuntelu, katsominen, keskustelu ja palautteen antaminen. Parhaimmillaan työskentely on vastavuoroista kuvan tekemistä. Sinäkuvallisuudessa kerron, millaisena näen sinut, oman käsitykseni sinusta, sinäkuvani. Kuvamme itsestämme muuttuu ja vahvistuu toisilta saadun palautteen myötä. Sinäkuvaa ovat sekä konkreettiset kuvat että sanallisesti annettu sinäkuva.
Sinäkuvallisuutta voidaan soveltaa pari- tai ryhmätyöskentelyssä. Se voi olla vastavuoroista tekemistä tai vain toinen voi tehdä sinäkuvia. Työskentelyssä voidaan pohtia moraalisia, eettisiä ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä ja työstää ryhmän keskinäisiä identiteettejä. Voimme ymmärtää syvällisemmin, miten minä, sinä ja me rakentuvat. Opimme toistemme kokemusmaailmasta, suhtautumisestamme toisiin ihmisiin, pyrkimyksistämme ja tarpeestamme olla toisten ihmisen kanssa yhteydessä.
Lähestyn kysymyksiä haastatteluin ja analysoimalla taiteellista opinnäytetyötäni. Sinäkuvallisuudesta ei kirjallisuutta vielä löydy, joten tärkeimmät lähteeni ovat olleet haastattelemani ihmiset. Olen tutkinut muotokuvaa, omakuvaa, minäkuvan kehitystä ja taideterapiaa käsittelevää kirjallisuutta. Tärkeimmät kirjalliset lähteeni ovat olleet Markku Ojasen ”Mikä minä on? Minän rakenne, kehitys, häiriöt ja eheytyminen” ja esseekokoelma ”Valokuvan terapeuttinen voima”.
Sinäkuvat ovat muotokuvia, mutta muotokuvaus eroaa sinäkuvallisesta työskentelystä. Sinäkuvallisuudessa tärkeintä on toisen kuuntelu, katsominen, keskustelu ja palautteen antaminen. Parhaimmillaan työskentely on vastavuoroista kuvan tekemistä. Sinäkuvallisuudessa kerron, millaisena näen sinut, oman käsitykseni sinusta, sinäkuvani. Kuvamme itsestämme muuttuu ja vahvistuu toisilta saadun palautteen myötä. Sinäkuvaa ovat sekä konkreettiset kuvat että sanallisesti annettu sinäkuva.
Sinäkuvallisuutta voidaan soveltaa pari- tai ryhmätyöskentelyssä. Se voi olla vastavuoroista tekemistä tai vain toinen voi tehdä sinäkuvia. Työskentelyssä voidaan pohtia moraalisia, eettisiä ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä ja työstää ryhmän keskinäisiä identiteettejä. Voimme ymmärtää syvällisemmin, miten minä, sinä ja me rakentuvat. Opimme toistemme kokemusmaailmasta, suhtautumisestamme toisiin ihmisiin, pyrkimyksistämme ja tarpeestamme olla toisten ihmisen kanssa yhteydessä.