Development of the climate partnership of Satakunta
Langenoja, Eveliina (2016)
Langenoja, Eveliina
Satakunnan ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201602222523

Tiivistelmä
Ilmastokumppanuus on konsepti, joka tähtää ilmastopäästöjen vähentämiseen sekä kunnissa, että kuntien alueen yrityksissä. Sitä toteutetaan neljässä kaupungissa tai maakunnassa Suomessa.
Tämä opinnäytetyö tehtiin kehittämistarkoituksessa. Ilmastokumppanuus Satakunnassa on vielä alkuvaiheessa ja se tarvitsi kehittämistä.
Tällä hetkellä Satakunnassa on 12 ilmastokumppania: 9 yritystä tai yhteisöä ja 3 kuntaa. Mukana olevat yritykset ovat pääasiassa pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Esimerkiksi vuonna 2015 järjestettiin kaksi kumppanuustapaamista. Tällä hetkellä ei ole olemassa mitään seurantatoimenpiteitä.
Satakunnan ilmastokumppanuudesta vastaava hanke on Satahima – Kohti hiilineutraalia Satakuntaa. Se on Porin Ympäristöviraston hallinnoima hanke ja sen rahoitus tulee Euroopan aluekehitysrahastosta. Ilmastokumppanuus kehitettiin jo aikaisemmassa hankkeessa nimeltä Ilmastoasiat kunnassa – toimeenpanoa ja yhteistyötä.
Kehitysprosessi toteutettiin vertailututkimuksena ja haastatteluina. Kaikki nykyiset ilmastokumppanit haastateltiin ja vertailututkimus tehtiin muiden suomalaisten ilmastokumppanuuskaupunkien kanssa. Nämä kaupungit olivat Helsinki, Lahti ja Joensuu. Heränneet ideat koskivat esimerkiksi omia internetsivuja ja yhteistyötä korkeakoulujen kanssa.
Kehittämisideat liittyvät pääasiassa suurien yritysmäärien hallitsemiseen, seurantatoimenpiteisiin ja vuosittaisiin kumppanuustapaamisiin. Kaksi tärkeintä palautetta ja ideaa haastatteluista oli, että yritykset haluaisivat seurantatoimenpiteitä, mutta eivät raportointia, ja että vuosittaisten kumppanuustapaamisten pitäisi olla helpommin osallistuttavissa. Tämä tarkoitti, että niiden pitäisi kestää vain pari tuntia ja ne pitäisi järjestää lähialueilla.