Masennuspotilaiden kokemuksia Kohti parempaa mielialaa -ryhmästä

Abstract

Tiivistelmä Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia Kohti parempaa mielialaa -ryhmän soveltuvuutta osana psykiatrisen avohoidon toimintaa. Tarkoituksena ei ollut tutkia yksilöiden masennusoireilua, vaan masennuspotilaiden kokemuksia ryhmästä. Kuuden osallistujan ryhmässä oli kaksi ohjaajaa, jotka suunnittelivat ryhmän sisällön. Ryhmässä käytettiin muun muassa kognitiivisia tehtäviä sekä rentoutusharjoituksia.

Aineisto kerättiin ryhmähaastattelulla, johon osallistui kolme vapaaehtoista ryhmäläistä. Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä. Haastatteluaineisto pelkistettiin ja siitä muodostui kuusi eri luokkaa. Luokat kuvasivat masennuspotilaiden kokemuksia rentoutusharjoituksista, kirjallisista tehtävistä, teemoista, vertaistuesta, ryhmän rakenteesta ja mikä oli ryhmässä erityisen auttavaa.

Tulosten mukaan masennuspotilaiden ryhmähoito oli auttavaa. Rentoutusharjoitusten koettiin parantavan keskittymistä ja pysähtymään hetkeen. Kognitiivinen työskentely syvensi itsetuntemusta ja työskentelyyn motivoiduttiin parhaiten ryhmän tuella. Syvälliset keskusteluteemat koettiin tärkeänä, mutta erilaiset terveyssuositukset ärsyttivät masentuneita. Vertaistuen vaikutus perustui samaistumiseen ja se helpotti puhumista. Samaa kokeneeseen pystyi luottamaan ja ryhmän avoin, rento ilmapiiri oli hyväksi. Ryhmän kestoksi toivottiin vähintään 10 tapaamiskertaa ja tapaamistiheydeksi yksi kertaa viikossa.

Johtopäätöksenä voi suositella, että masennusryhmiä kannattaa perustaa. Olennaista lyhyessä ryhmässä ei ole tarkka strukturoitu sisältö, vaan tasavertaisten ryhmäläisten tuki toisilleen sekä luottamus. Ryhmässä on oltava riittävästi tilaa vapaalle keskustelulle.

Description

The purpose of the thesis was to examine the suitability of the Towards a better mood –group as a part of the operations of a psychiatric outpatient clinic. The purpose was not to examine individual symptoms of depression, but rather the experiences of the group members. A group of six participants had two counsellors who planned the content for the group’s activities that included, for example, cognitive tasks and relaxation exercises.

The data was collected by interviewing three voluntary group members. The data was analysed by using content analysis. The interview material was reduced and divided in six different classes. The classes described the depression patients’ experiences related to the relaxation exercises, written assignments, themes, peer support and the structure of the group as well as factors that had been especially helpful in the group.

According to the results, the depression patients’ group therapy had helped them. The relaxation exercises were considered to improve concentration and focusing on the moment. Cognitive working deepened self-knowledge, and the support of the group was the best motivator for the work. Profound discussion themes were seen important, but different health recommendations irritated the depressed patients. The effect of peer support was based on identification with the other patients, and it helped talking about problems. The patients with the same experiences could trust each other, and the open and relaxed atmosphere in the group was also deemed beneficial. The duration of the group activities was hoped to be at least ten meetings, and the frequency of the meetings was hoped to be once a week.

In conclusion, it can be stated that forming depression groups is highly recommended. The essential aspect of such a short-lived group is not a strictly structured content, but the group members’ support to each other and mutual trust. It is important that the group allows time and opportunities for free discussion.