Omakotitalon pohjarakennesuunnittelu
Ryhtä, Matias (2016)
Ryhtä, Matias
Tampereen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201604295491

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli perehtyä omakotitalon pohjarakennesuunnitteluun kokonaisuutena esimerkkikohteen avulla. Kohde sijaitsee Tammelan kunnassa Riihivalkaman kylässä. Tavoitteena työllä oli tuottaa esimerkkikohteeseen rakennuslupaa varten tarvittavia suunnitelmia. Osana työtä vertailtiin myös kolmea eri perustusratkaisua ja niiden kustannuksia materiaalien hinnan perusteella.
Suunnittelun lähtökohtien tutkimista varten käytettiin apuna alan kirjallisuutta. Pohjarakennesuunnittelua varten täytyi kohteeseen tehdä pohjatutkimuksia, jotka suoritettiin myös osana opinnäytetyötä. Esimerkkikohteen kunta antoi myös tarvittavia lähtökohtia suunnitteluun. Tutkimustapana käytettiin painokairausta sekä häiriintynyttä maanäytettä. Tulosten perusteella huomattiin tontin pohjamaan olevan todella huono maanvaraisen perustamisen kannalta. Pohjamaana todettiin olevan noin kolmen metrin kerros savea, jonka jälkeen maa muuttui hiekkamoreeniksi. Maanvaraista perustusta käytettiin kuitenkin yhtenä vertailukohteena kahden eri paaluperustusratkaisun ohella.
Lähtötietojen perusteella talon korkeusasema valittiin mahdollisimman alhaalle, jotta huonolle pohjamaalle ei aiheutuisi turhaa kuormaa. Työssä laadittiin myös tontin kuivatussuunnitelma, mitoitettiin pihan rakennekerrokset ja perustusten routasuojaus sekä käsiteltiin kaivantojen suunnittelua. Suunnitelmista tuli käyttökelpoisia rakennusluvan hakemista ajatellen.
Perustusrakenteiden vertailussa käsiteltiin maanvaraista seinäanturaperustusta, paaluperustusta maanvaraisella alapohjarakenteella sekä paaluperustusta ryömintätilaisella alapohjarakenteella. Vertailussa huomattiin paaluperustuksen ryömintätilaisella alapohjalla tulevan esimerkkikohteessa kahta muuta vaihtoehtoa huomattavasti käytännöllisemmäksi sekä halvemmaksi ratkaisuksi. Perustustavan halpuuteen vaikutti muun muassa vähäinen tarve kevennemateriaaleille sekä se, että massanvaihtoja ei tarvitse suorittaa.
Opinnäytetyö esittää tiiviisti pohjarakennesuunnitteluun liittyvät lähtötiedot sekä antaa mahdollisuuden tarkastella saviselle maaperälle perustettavan talon eri pohjarakenneratkaisuja. Tärkeänä lähtökohtana jokaisessa suunnittelun eri osa-alueessa nousi esille riittävän laajat pohjatutkimukset. Tarkoilla pohjatutkimuksilla pystytään mitoittamaan jokainen rakenne tarkemmin ja näin saadaan myös mahdollisesti säästettyä tulevan rakennuksen kustannuksia.