"Tunsin olevani muutakin kuin kerä diagnooseja" : voimauttavaa valokuvatyöskentelyä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien kanssa
Nieminen, Reetta (2016)
Nieminen, Reetta
Tampereen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605168034
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605168034
Tiivistelmä
Opinnäytetyöni tarkoitus oli auttaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia löytämään vuorovaikutuksellisen valokuvauksen kautta itsestään uusia puolia ja katsomaan itseään muun kuin sairauden näkökulmasta. Menetelmänä sovelsin Miina Savolaisen kehittämää voimauttavaa valokuvausta, jonka keskeisenä teemana voidaan pitää itsensä armollisesti katsomista. Tavoitteena oli myös löytää osallistujista voimavaroja ja pohtimaan elämäntapahtumia, jotka ovat saattaneet osallistujan tähän hetkeen ja tehneet hänestä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Opinnäytetyöni on laadullinen ja toteutin toiminnallisen osuuden tapaamalla mielenterveyskuntoutujia yksitellen. Hain osallistujia sosiaalisen median avulla ja vapaaehtoisia ilmoittautui neljä eri-ikäistä ja erilaisessa elämäntilanteessa olevaa henkilöä.
Toiminta osallistujien kanssa sujui pääasiassa hyvin, vaikkakin yksi osallistuja lopetti yllättäen yhteistyön. Osallistujista huokui innostusta, jännitystä, mutta myös pelkoa ja epävarmuutta. Kuvattavana olo ei ollut kenellekään osallistujista mieluinen rooli ennen opinnäytetyötäni. Toiminnallisen osuuden aikana osallistujat löysivät itsestään uusia positiivia puolia ja osa innostui jatkamaan menetelmää myös läheistensä kanssa. Vaikka muutamalla osallistujalla oli vahva ajatus valmiiden kuvien tuloksesta, vaatimukset omaa suoritusta kohtaan hälvenivät matkan aikana. Lopulta kameran edessä oleminen koettiin luonnollisena ja jopa hienona välineenä näyttää itsestään erilaisia puolia ja välittää oma tunnetila kuvan kautta myös muille.
Vuorovaikutuksellinen valokuvatyöskentely osoittautui toimivaksi välineeksi mielenterveyskuntoutujille löytää voimavaroja ja uusia piirteitä itsestään, sekä käsitellä osallistujan kanssa yhdessä hänen elämäntarinaa ja tapoja toimia. Uusien puolien löytäminen osallistujista osoittautui heille voimauttavaksi kokemukseksi. Uusien piirteiden löytäminen oli myös raskas prosessi, joka osallistujien kertoman mukaan vaati aikaa ja totuttelua.
Osallistujilta on pyydetty luvat kuvien ja prosessipäiväkirjamerkintöjen julkaisemiseen, joskin hyvin henkilökohtaisia osuuksia merkinnöistä on intimiteettisuojan turvaamisen vuoksi poistettu. Myöskään kuvia ei laitettu julkiseen opinnäytetyöhön.
Toiminta osallistujien kanssa sujui pääasiassa hyvin, vaikkakin yksi osallistuja lopetti yllättäen yhteistyön. Osallistujista huokui innostusta, jännitystä, mutta myös pelkoa ja epävarmuutta. Kuvattavana olo ei ollut kenellekään osallistujista mieluinen rooli ennen opinnäytetyötäni. Toiminnallisen osuuden aikana osallistujat löysivät itsestään uusia positiivia puolia ja osa innostui jatkamaan menetelmää myös läheistensä kanssa. Vaikka muutamalla osallistujalla oli vahva ajatus valmiiden kuvien tuloksesta, vaatimukset omaa suoritusta kohtaan hälvenivät matkan aikana. Lopulta kameran edessä oleminen koettiin luonnollisena ja jopa hienona välineenä näyttää itsestään erilaisia puolia ja välittää oma tunnetila kuvan kautta myös muille.
Vuorovaikutuksellinen valokuvatyöskentely osoittautui toimivaksi välineeksi mielenterveyskuntoutujille löytää voimavaroja ja uusia piirteitä itsestään, sekä käsitellä osallistujan kanssa yhdessä hänen elämäntarinaa ja tapoja toimia. Uusien puolien löytäminen osallistujista osoittautui heille voimauttavaksi kokemukseksi. Uusien piirteiden löytäminen oli myös raskas prosessi, joka osallistujien kertoman mukaan vaati aikaa ja totuttelua.
Osallistujilta on pyydetty luvat kuvien ja prosessipäiväkirjamerkintöjen julkaisemiseen, joskin hyvin henkilökohtaisia osuuksia merkinnöistä on intimiteettisuojan turvaamisen vuoksi poistettu. Myöskään kuvia ei laitettu julkiseen opinnäytetyöhön.