Matkailun tietoaineistojen hyödynnettävyystutkimus
Riikonen, Juha (2016)
Riikonen, Juha
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201605198588

Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hyödynnetäänkö matkailun tietoaineistoja kotimaisten matkailuyritysten liiketoiminnassa. Kun havaittiin, että niitä hyödynnetään, haluttiin selvittää myös mitä tietoaineistoista hyödynnetään sekä mihin tarkoitukseen niitä hyödynnetään matkailuyritysten liiketoiminnassa. Tutkimuksessa selvitettiin myös kuinka hyödyllisiksi kotimaiset matkailun tietoaineistot ja matkailutilastot koettiin. Erityisen tarkastelun kohteena tutkimuksessa oli matkailun toimialaraportit, joiden nykytilaa ja kehityskohteita arvioitiin.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Tutkimukseen osallistui 188 vastaajaa. Vastaukset kerättiin Webpropol 2.0-kyselytyökalulla marras-joulukuussa vuonna 2015.
Tutkimuksen toimeksiantaja oli työ-ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelu. TEM Toimialapalvelu julkaisee mm. matkailun toimialaraportteja, matkailun toimialojen -näkymät katsauksia, matkailun pk-toimialabarometrejä sekä ylläpitää Toimiala Online -tilastotietopalvelua. TEM Toimialapalvelun toimintaa johtaa Kehittämispäällikkö Esa Tikkanen.
Tutkimustulokset osoittavat, että 68 % tutkimukseen osallistuneista matkailuyritysten edustajista hyödyntää matkailun tietoaineistoja liiketoiminnassa monipuolisesti. Vastaajista 43 % oli hyödyntänyt matkailu- ja majoitustilastoja, 32 % matkailun toimialojen näkymät -katsauksia ja 31 % matkailun toimialaraportteja. Matkailuyritysten edustajat, jotka eivät hyödyntäneet matkailun tietoaineistoja mainitsivat suurimmaksi syyksi aika-ja resurssipulan.
Matkailun tietoaineistoja hyödynnetään kotimaisten matkailuyritysten liiketoiminnassa myyntiin- ja markkinointiin, tuotekehitykseen, strategiseen suunnitteluun, liiketoimintasuunnitelman laatimiseen, budjetointiin, investointi- ja rahoituspäätöksiin sekä yleiseen liiketoi-minnan seurantaan.
Tutkimuksessa selvisi, että tietoja haetaan monista eri tietolähteistä. Suosituimpia tietolähteitä olivat Visit Finlandin, MaRan ja Tilastokeskuksen verkkosivut.
Aiemmin julkaistut matkailun toimialaraportit koettiin edelleen hyödyllisiksi. Sisällön osa-alueista hyödyllisimmiksi arvioitiin tulevaisuuden näkymät, muutokset lainsäädännössä ja toimialojen menestystekijät, ongelmat ja kehittämiskohteet. Vastaajista yli puolet toivoi seuravaksi julkaistavaksi matkailun toimialaraportiksi matkailun yleistoimialaraporttia, joka sisältää kaikki matkailun toimialat. Matkailun toimialaraportin laajuudeksi toivottiin 20 sivun tiivistä tietopakettia. Uuden matkailun toimialaraportin toivottiin sisältävän mm. tulevaisuuteen suuntautuvia ennusteita, tietoa uusista matkailutrendeistä, tiivistelmää tärkeimmistä koti-ja ulkomaisista matkailijasegmenteistä sekä tiivistelmää vuoden tärkeimmistä matkailututkimuksista.