Valtakunnallisen hankkeen päätösseminaarin järjestäminen
Hakamäki, Reetta (2016)
Hakamäki, Reetta
Hämeen ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016060211455

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli järjestää päätösseminaari vuonna 2014 käynnistyneelle YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi -hankkeelle. Hankkeen tavoitteena olivat YAMK-toimintojen uudistaminen, ylemmän ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan profiloiminen, verkostoitumisen tukeminen, korkeakoulujen ja työelämän välisen tiedon ja osaamisen siirron vahvistaminen, kehittäminen ja uudistaminen. Hankkeen päätösseminaari järjestettiin Hämeen ammattikorkeakoulussa joulukuussa 2015. Seminaarissa hankkeen työpaketit pääsivät kertomaan hankkeen aikana saavutetut tulokset. Seminaari kokosi yhteen reilut 140 osallistujaa Suomen ammattikorkeakouluista.
Opinnäytetyö on toiminnallinen, ja sen tuloksena syntyi YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi -seminaari. Seminaari oli hankkeen ulkopuolinen projekti. Työssä edetään projektin elinkaaren mukaan. Lisäksi näiden vaiheiden rinnalla oli käytössä tapahtumajärjestämisen käytännönläheinen tapahtumaprosessi. Onnistuneen tapahtuman järjestämistä selvitettiin strategisten ja operatiivisten kysymysten avulla.
Osallistujilta kerättiin palautetta seminaarin onnistumisesta sähköisellä palautekyselyllä. Saatua palautetta verrattiin lähtötilanteessa asetettuihin tavoitteisiin. Henkilökohtaisten tavoitteiden ja opinnäytetyöprosessin kokonaisonnistumista pohdittiin raportin itsearvioinnissa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että seminaarille asetetut tavoitteet saavutettiin. Seminaari koettiin houkuttelevaksi, sillä osallistujia oli reilut 140. Yleisesti ottaen tapahtuma koettiin onnistuneeksi.