Syyteneuvotteluprosessi : kokemuksia alkutaipaleelta
Hynninen, Tuuli-Maaria (2016)
Hynninen, Tuuli-Maaria
Turun ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016061613082

Tiivistelmä
Tämän työn tavoitteena on koota yhteen informaatiota syyteneuvotteluprosessin kulusta ja esitellä saatuja kokemuksia. Syyteneuvottelumenettely otettiin käyttöön Suomessa tammikuussa vuonna 2015. Menettelyn vaikutuksia tutkitaan taloudellisesta näkökulmasta ja kokonaisvaltaisen onnistumisen kannalta – millaisissa asioissa on onnistuttu, onko odotettuja kustannussäästöjä todella syntynyt ja mitä pitäisi kehittää. Työssä esitellään menettelyn lainsäädäntöä sekä elinkaarta.
Lähteinä työssä käytetään syyteneuvotteluun kohdistuvaa keskeistä lainsäädäntöä, lainvalmisteluissa annettuja lausuntoja ja oikeustapauksia. Syyteneuvottelusta säädetään esimerkiksi esitutkintalaissa, laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa ja rikoslaissa. Työssä on haastateltu kahta syyttäjää, joista toinen on ollut mukana lainvalmisteluissa ja toinen on hyödyntänyt menettelyä tehokkaasti. Työssä lähteenä esitetään Ritva Sahavirralta saatua tilastotietoa syyteneuvottelujen onnistumisesta koko maan tasolla. Tilastoja syyteneuvotteluista on kerätty myös Länsi-Suomen syyttäjänviraston osalta. Lisäksi työssä esitellään syyteneuvotteluprosessin kulkua oikeustapauksen avulla.
Syyteneuvottelulla pyritään nopeuttamaan toisinaan hidasta rikosprosessia, kohdentamaan viranomaisresursseja tehokkaammin sekä säästämään aikaa ja rahaa. Syyteneuvottelua käytettäessä epäilty voi saada rikostensa tunnustamista vastaan lyhyemmän tuomion. Syyteneuvottelua käytetään esimerkiksi laajojen talousrikosten selvittämiseen, joiden käsittely on usein kallista ja hidasta. Menettelyä ei kuitenkaan käytetä henkeen tai terveyteen kohdistuvissa rikoksissa tai seksuaalirikoksissa, jotka kohdistuvat lapsiin tai loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Syyteneuvottelut ovat käynnistyneet hitaasti, mikä on ollut odotettua. Menettelyn voidaan kuitenkin olettaa yleistyvän vähitellen, kun tietoisuus saaduista kokemuksista lisääntyy esimerkiksi syyttäjien, poliisin ja asianajajien keskuudessa. Toteutuneet syyteneuvottelut ovat onnistuneet hyvin, ja säästöjä on saatu erityisesti tuomioistuinvaiheessa. Syyteneuvottelumenettelyn voidaan sanoa olevan tärkeä ja jopa välttämätön lisä suomalaiseen oikeusjärjestelmään vaikeasti selvitettävien talousrikosten ratkaisemiseksi.