Julkisten palvelujen uudet tuotantotavat

Abstract

Suomalaiset julkiset palvelut hakevat uutta muotoaan. Hyvinvointivaltion myötä kuntien tehtäväksi on tullut lukuisten kansalaisille tarjottavien palvelujen tuottaminen. Palvelujen laajuus sekä määrällisesti että laadullisesti on kasvanut valtavasti alkuperäisestä kuntien tehtävästä. Nyt voidaan arvioida, että ne kunnat, jotka aikanaan kehittyivät paikallisen yhteistoiminnan ja sosiaaliturvan järjestämiseksi, eivät pysty vastaamaan siihen tarpeeseen ja paineeseen, mihinkä ne ovat joutuneet kiristyneiden palvelulupausten ja laatuvaatimusten pakottamina. Hyvinvointivaltio on ollut Suomessa myös aatteellinen valinta ja siksi muutos hyvinvointiyhteiskunnaksi on ollut hidas ja kivulias.

Palvelujen tuottamisen muutostarpeen ovat huomanneet monet toimijat. Valtio on käynnistänyt PARAS-hankkeen, jonka tavoitteena on palvelurakenteen kehittäminen ja palvelujen tuotantokyvyn varmistaminen. Kunnat ovat tuottaneet palveluita uusilla malleilla yhteistyössä toistensa kanssa, kolmannen sektorin ja yritysten kanssa. Osittain palvelujen tuottamistapojen muutos on edelleen hapuilevaa ja epäluuloistakin, mutta alkuun on jo päästy ja siksi oletamme vauhdin jatkossa kiihtyvän. Vastustus uusia tuotantotapoja kohtaan aikaansaa riittävää kritiikkiä ja sparrausta, jotta palvelujen kehittäminen tapahtuu eri toimijoiden edut huomioiden.

Kirjan avulla kirjoittajat haluavat osallistua sekä yhteiskunnalliseen että akateemiseen keskusteluun julkisten palvelujen tuottamisen tavoista ja muodoista. Vaikka emme näekään yksityisesti tuotettuja palveluja ainoana ja ongelmattomana julkisten palvelujen tuotantotapana, haluamme nostaa senkin mahdollisuutena esiin kuvaamalla kansainvälisiä kokemuksia ja toimintatapoja sekä suomalaisia esimerkkitapauksia.