Suurten tilitoimistojen ja taloushallinnon toimijoiden odotukset tradenomien osaamiselle
Viljanto, Tiina (2016)
Viljanto, Tiina
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016101515207

Tiivistelmä
Taloushallinnon työssä kehitysvauhti on ollut viime vuosina nopeaa. Työtä automatisoidaan ja työn luonne muuttuu enemmän peruskirjanpidosta asiakkaan liiketoiminnan kehittämisen suuntaan. Työssä tarvitaan uudenlaisia taitoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Haaga-Helia ammattikorkeakoulun koulutus vastaa työnantajien tarpeita, jotta koulutusta voidaan kehittää tarpeita vastaavaksi.
Aihetta on käsitelty Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Tradenomin taloushallinto-osaaminen -teemaryhmässä eri näkökulmista keväällä 2016. Teemaryhmän toimeksiantajana olivat Haaga-Helia ammattikorkeakoulun rehtori Teemu Kokko, Taloushallintoliitto ja ARENE, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto. Kumppaninani oli lisäksi Tradenomiliitto.
Tutkimuksen kohderyhmänä oli suuret, yli 100 henkilöä, työllistävät tilitoimistot ja suuret taloushallinnon organisaatiot, joilla on toimintaa Helsingissä. Organisaatioiden talouspäättäjien yhteystiedot hankittiin Bisnode Selectorin kautta ja näitä täydennettiin internetistä. Vastausprosentti haastattelupyyntöön oli 56%. Henkilöihin otettiin yhteyttä sähköpostitse ja tarvittaessa puhelimitse. Tutkimus oli laadullinen. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä työnantajaa. Haastattelu oli puolistrukturoitu haastattelu. Haastattelut suoritettiin 18.4-24.5.2016 välisenä aikana. Kolme haastatteluista oli henkilökohtaista haastattelua, yksi puhelinhaastattelu ja yksi kirjallinen haastattelu. Aineisto käsiteltiin sisällönanalyysimenetelmällä.
Työnantajien odotuksia tradenomeille olivat analysointitaito, tuloksen ja taseen lukujen analysointikyky ja asiakkaan eli yrittäjän auttaminen, neuvominen sekä asiakaspalvelu ja viestintätaito. Kokonaisuutena tradenomien osaaminen on vastannut tarpeita hyvin. ATK-taidot ovat tradenomeilla hyvät ja kielitaito riittävä. Taloushallinto-osaaminen eli substanssiosaaminen, voisi olla käytännön osaamisen osalta parempaa. Vuorovaikutustaidot ovat yleensä hyvät ja oppimiskyky on hyvä. Asiakaspalvelutaidot ja paineensietokyky ovat persoonakohtaisia. Kokemus näkyy niissä. Tarkkuudessa ja huolellisuudessa ei ole ongelmia.
Tulevaisuuden osaamistarpeista nousivat eniten esiin kokonaisuuden ymmärtäminen, sähköinen ympäristö ja vuorovaikutus- sekä asiakaspalvelutaidot. Tradenomikoulutuksessa pitäisi opettaa työnantajien mielestä asiakaspalvelua ja asiakkaan kohtaamista, viestintää, asiakasviestintää ja selkeää esittämistä. Opetussuunnitelma, tradenomien osaamisprofiili, vastasi työnantajien tarpeita hyvin tai melko hyvin.
Asiasanat
Koulutus, osaaminen, taloushallinto, tilitoimisto, tradenomit