Myymäläympäristön vaikutus asiakkaiden mielikuviin yrityksestä
Pulakka, Jenna-Mari (2016)
Pulakka, Jenna-Mari
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016101415180

Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mistä tekijöistä myymäläympäristö muodostuu, miten nämä tekijät vaikuttavat asiakkaiden mielikuviin yrityksestä ja vastaavatko asiakkaiden mielikuvat toimeksiantajayrityksen tavoitemielikuvaa sen myymäläympäristön suhteen. Toimeksiantajana tutkimuksessa toimi muotikaupan yritys Cotton.
Teoriaviitekehys koostui kahdesta suuremmasta kokonaisuudesta, joista ensimmäinen käsitteli myymäläympäristöä ja toinen yrityskuvaa. Tutkimuksen päätutkimusote oli kvantitatiivinen eli määrällinen, sillä tiedonkeruussa käytettiin paperista asiakaskyselyä. Kysely toteutettiin Cottonin myymälässä 18.–30.4.2016, jonka aikana siihen vastasi yhteensä 75 henkilöä. Tutkimuksessa oli myös laadullisen tutkimuksen piirteitä, sillä tiedonkeruussa käytettiin kyselyn lisäksi yrityshaastattelua sekä havainnointia valokuvauksen muodossa.
Tutkimustulosten mukaan keskeisistä tekijöistä eniten mielikuviin muotikaupan yrityksestä yleisesti vaikuttivat myymälätunnelma, tuotevalikoima ja asiakaspalvelu. Vähiten vaikutusta oli myymälän koolla. Cotton oli myymäläympäristössään huomioinut useita tekijöitä, ja yrityksen tavoitemielikuva vastasikin asiakkaiden mielikuvia varsin hyvin. Erityisesti asiakaspalvelussa oli onnistuttu. Yleiskuva Cottonista oli positiivinen. Tulosten pohjalta voitiin päätellä, että kaikilla teoriasta johdetuilla myymäläympäristön tekijöillä on vaikutusta asiakkaiden mielikuviin yrityksestä. Toisten tekijöiden vaikutus on kuitenkin suurempi, ja siksi niihin olisi panostettava erityisesti. Yrityksen on oltava selvillä asiakkaiden mielikuvista, jotta tiedetään, mitä asioita kehittämällä yrityskuvasta saataisiin entistäkin parempi.
Jatkotutkimuksena voitaisiin perehtyä tarkemmin tiettyyn myymäläympäristön tekijään tai selvittää, miten sosiaalisen median kautta saatu yrityskuva poikkeaa myymäläympäristön perusteella saadusta yrityskuvasta ja mikä on näiden eri ”ympäristöjen” välinen suhde.