Restonomikoulutuksesta valmistuneiden työllistyminen vuosina 2005,2011 ja 2016
Lehtinen, Emmi (2016)
Lehtinen, Emmi
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016102615439

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on tehty toimeksiantona Haaga-Helia ammattikorkeakoululle. Työ liittyy kansalliseen restonomitutkimukseen ja tavoite on saada vastaus pääongelmaan: kuinka valmistuneiden restonomien työllistyminen on kehittynyt vuosien 2005 ja 2016 välisenä aikana? Restonomitutkimus on toteutettu aikaisemmin vuosina 2005 ja 2011. Pääongelman lisäksi kartoitetaan vastausta alaongelmien avulla, joiden avulla selvitetään kuinka moni restonomeista työskentelee kokoaikaisesti sekä ansiotulon kehitystä ja osaamisvaatimuksia työelämässä nyt ja tulevaisuudessa.
Tietoperustassa tutkitaan yleistä työllistymis- ja palkkaustilannetta Suomessa ja kansainvälisesti. Lähteinä käytetään aikaisempia tutkimuksia ja artikkeleita aiheista. Työllistymisellä tarkoitetaan kaikkia henkilöitä, jotka ovat työsuhteessa. Ansiotulolla puolestaan tarkoitetaan työsuhteesta saatua palkkaa tai eläkettä. Tietoperustassa käsitellään myös niin tämän hetken työelämän osaamisvaatimuksia, kuin tulevaisuudenkin.
Tutkimus toteutettiin keväällä 2016. Se toteutettiin kvantitatiivisena kyselylomaketutkimuksena. Kohderyhmäksi valikoitui jo valmistuneet restonomit vuosien 2000–2015 ajalta. Tutkimukseen lähti mukaan 12 ammattikorkeakoulua Suomesta. Kyselylomake koottiin aikaisempien tutkimusvuosien kyselylomakkeiden perusteella, kuitenkin nykyhetkeen sopivaksi muokaten. Poiketen aikaisemmista vuosista, tänä vuonna kysely päätettiin lähettää postikortissa kaikille osallistujille ja ohjata siinä olevan linkin avulla vastaajat www.palkkatutkimus.fi-sivuille vastaamaan sähköiseen kyselyyn. Kysely lähetettiin 13 053 henkilölle.
Tutkimukseen vastasi 858 henkilöä. Tuloksista voidaan todeta restonomien työllistyvän hyvin, yleisestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Määrä- ja osa-aikaisia työntekijöitä on Suomen tilanteeseen verrattuna vähemmän, vaikka osa-aikaisuus on alalle tyypillistä. Ansiotulo puolestaan ei ole noussut Suomen yleisen tason mukana. Restonomeista hiukan yli puolet onkin tyytymättömiä palkkaukseensa. Tulevaisuudessa työelämässä tullaan arvostamaan moninaisuutta ja sen ymmärtämistä, teknologiataitoja sekä erilaista joustavuutta. Restonomikoulutuksen puolestaan tulisi lisätä virtuaalista ja käytännön opetusta, kansainvälisyyttä sekä tehdä tiiviimpää yhteistyötä alan työelämän kanssa.
Tutkimuksen avulla saatiin tietoa alan oppilaitoksille, opiskelijoille sekä yrityksille. Tulosten avulla restonomikoulutusta voidaan kehittää lähemmäs työelämän odotusten mukaisiksi ja opiskelijat puolestaan saavat käsityksen, mitä heiltä työelämässä edellytetään ja odotetaan