Viittomakielisten nuorten kommunikointikokemukset terveydenhuollossa

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää viittomakielisten nuorten kommunikointikokemuksia terveydenhuollossa. Tarkasteltavia asioita oli miten viittomakieliset nuoret ovat saaneet itsensä ymmärretyiksi hoitohenkilökunnalle, miten nuoret ovat ymmärtäneet hoitohenkilökuntaa, onko nuorilla ollut mahdollisuus viittomakielentulkin käyttöön ja miten nuorten mielestä kommunikointia hoitohenkilökunnan kanssa voitaisiin kehittää. Tavoitteena oli parantaa viittomakielisten nuorten kohtaamista ja kommunikoinnin asemaa terveydenhuollossa sekä tuottaa tietoa, jota hoitohenkilökunta voi hyödyntää kommunikoidessaan viittomakielisten nuorten kanssa.

Opinnäytetyössä käytettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, jonka aineistonkeruu toteutettiin kyselylomakkeella. Kyselylomakkeet jaettiin Mikael-koulun ja AURA-instituutin 16–25-vuotiaille viittomakielisille opiskelijoille. Vastausprosentti oli 100 %. Kyselylomake oli jaettu osioihin, joissa kartoitettiin ensin nuoren taustatietona sukupuoli, jonka jälkeen kysyttiin tulkin käyttöön, kommunikointitapoihin sekä hoitoympäristöön liittyviä asioita.

Kyselylomakkeeseen vastanneista naisia oli 40 %. Nuorista suurin osa oli kuuroja. Lähes kaikilla on voimassa oleva tulkkipäätös ja ammattitulkkia käytti 70 % nuorista. Puolet nuorista koki viittomakielen tulkin saamisen terveydenhuoltoon olleen helppoa. Tulosten mukaan nuoret olivat pääsääntöisesti itse tilanneet ammattitulkin terveydenhuoltoon. Nuorista vain 20 % oli pystynyt selvittämään asiansa viittomakielellä äkillisissä tilanteissa ja oma-aloitteisesti hoitohenkilökunta oli antanut tietoa puolelle nuorista. Tulkin puuttuessa itsensä ymmärretyksi saaminen hoitohenkilökunnalle ja hoitohenkilökunnan ymmärtäminen oli ollut hankalaa noin 60 % kohdalla. Viittomakielinen nuori ja hoitohenkilökunta olivat eniten käyttäneet kommunikoidessaan toisilleen viittomakieltä, puhetta, kirjoittamista sekä viittomakielen tulkki oli toiminut asioiden tulkkaajana. Nuoret toivoivat kommunikointia terveydenhuollossa kehitettävän vastaamaan paremmin viittomakielisten tarpeita, esimerkiksi siten, että terveydenhuollossa olisi aina tulkki paikalla, tilojen toimivuuteen pitäisi kiinnittää huomiota sekä viittomakielen koulutuksen järjestämistä hoitohenkilökunnalle.

Opinnäytetyöhöni pohjautuen voisi muutaman vuoden kuluttua suorittaa jatkotutkimuksen aiheesta miten tulkkipalveluiden järjestämisen vastuu Kansaneläkelaitokselle vuoden 2009 aikana muutti viittomakielen asemaa terveydenhuollossa.

The purpose of this study was to explore communication experiences in health care of young people who use sign language to communicate. Examined subjects were understanding between the young sign language people and the nursing staff when communicating, have they had a possibility to use a sign language interpreter and how could the communication with the nursing staff be improved. The aim was to enhance the facing of young patient using sign language and the status of communication in health care and also to produce information that nursing staff can find useful when communicating with young sign language people.

This study used a quantitative study method. Material was collected via questionnaire. The questionnaires were delivered for the 16-25 years old sign language respondents who were students of Mikael-school and AURA-institute. The response rate was 100 %. The questionnaires were divided into parts where first was mapped the respondents gender and then questioned things relating to sign language interpreter, communication habits and care surroundings.

40 % of the questionnaire's respondents were females. Most of the respondents were deaf. Almost all of the questioned persons have a valid interpreter verdict and 70 % of them uses professional interpreter. Half of the young respondents experienced that it is easy to use sign language interpreter in health care. According to the results the respondents have in general themselves reserved the interpreter to health care. Only 20 % of the young respondents had been able to clarify their needs with sign language in acute situations and the nursing staff had spontaneously given information in half of the cases. When interpreter is lacking understanding between the young and the nursing staff had been difficult in about 60 % of the cases. Young people who use sign language and the nursing staff had mostly used sign language, talking, writing and interpreter when communicating with each others. Young respondents wished the communication in health care to improve corresponding better to their needs, for example having the interpreter always present when needed. The working premises should be improved too and also the nursing staff should organize sing language education.

Based on this study could after few years be carried out follow-up study how moving the responsibility of organizing interpreter services for National Pension Institute in the beginning of 2009 changed the status of sign language in health care.