Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Kirjaudu
Hakuohjeet
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite

Potilaan paikantaminen sairaalassa

Savela, Tiina (2016)

 
Avaa tiedosto
Savela_Tiina.pdf (11.82Mt)
Lataukset: 


Savela, Tiina
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016121820924
Tiivistelmä
Toimeksiantajana on Oulun yliopistollinen sairaala.
Tavoitteena oli selvittää, onko potilaan reaaliaikaiselle paikantamiselle tarvetta. Tutkimuksessa kartoitettiin nykytilanne kyselytutkimuksen ja haastatteluiden avulla. Kyselytutkimuksella selvitettiin, tietävätkö työntekijät potilaan sijainnin hoitojakson aikana ja aiheutuiko mahdollisesta tietämättömyydestä aikaviiveitä tai ylimääräistä työtä. Kyselytutkimuksessa selvitettiin myös, miten työntekijät tarkistavat potilaan sijainnin ja liittyikö sijainnin määrittämiseen jotain ongelmia.
Tulosten perusteella potilaan sijaintitieto ei ollut aina helposti löydettävissä ja potilaan paikantaminen aiheutti lisätyötä. Ongelmia aiheuttivat sekä kirjaamiskäytännöt että käy-tössä olevien tietojärjestelmien osin puutteellinen soveltuvuus prosessiin.
Epätietoisuutta potilaan sijainnista voidaan parantaa yhdenmukaisilla kirjaamiskäytännöillä. Kaikkien tutkimusten kirjaaminen pääajanvarausjärjestelmään selkeyttäisi potilaan päiväohjelman seuraamista kaikissa hoitoon osallistuvissa yksiköissä. Ajanvarausjärjestelmän käyttäjäprofiilit määrittävät, mitkä tiedot ovat kunkin työntekijän saatavilla. Käyttäjäprofiilit tulisi määrittää työnkuvan eikä työyksikön perusteella. Ilmoittautumisjärjestelmän (Akseli) laajentuminen kattamaan kaikki OYS:n avohoidon yksiköt parantaa potilaan ilmoittautumisten ja uloskirjausten seuraamista. Tämä edellyttää kaikkien tutkimusaikojen kirjaamista omiin ajanvaraus – tai tuotannonohjausjärjestelmiinsä. Reaaliaikaiseen paikantamiseen on olemassa teknisiä ratkaisuja. Lainsäädäntö antaa tietyt rajoitteet paikantamiselle. Lähtökohtana on, että paikantamiselle on aina oltava potilaan suostumus. Paikantamisjärjestelmän hankinnassa on punnittava saatu hyöty verrattuna nykyisten järjestelmien optimointiin ja kirjaamiskäytäntöjen yhdenmukaistamiseen.
 
Kokoelmat
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste
 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisuajatKoulutusalatAsiasanatUusimmatKokoelmat

Henkilökunnalle

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste