Propagandan pitkä juoksu : urheilu aatteen työkaluna elokuvassa - Leni Riefenstahlin Olympia ja Sotšin talviolympialaiset
Romu, Heiko (2016)
Romu, Heiko
Turun ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201701241616
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201701241616
Tiivistelmä
Urheilijat ovat tärkeitä esikuvia, urheilua pidetään myönteisenä ja moraalisena. Urheilijoilla on tunteisiin vaikuttava sankarin aura. Urheilun ja urheilujuhlien kautta hallitsijat tarjoavat kansalaisille mielialaa kohottavia vapaahetkiä ja liittävät valtioon positiivisia mielikuvia.
Propaganda on olennainen ja väistämätön osa sekä yhteiskuntaa että viestintää. Propagandalla jokin ryhmä pyrkii levittämään näkemystään sekä lujittamaan ja edistämään omaa asemaansa. Klassisimpia propagandaelokuvia on Leni Riefenstahlin Olympia. Siinä keksitään kerrontakeinoja, jotka nyöhemmin loppumatta toistuvat sekä urheilukuvauksessa että propagandassa. Olympia luo haavemaailman, jossa kohteen ihailu on helppoa. Se korostaa ideologisesti sallittua kauneutta, puhdistaa näkymän jokapäiväisestä keskinkertaisudesta. Kuva luodaan estetisoidun, täydellisen liikkeen, rytmin, komposition sekä virheettömien ihmisvartaloiden kautta. Kun siivotaan pois banaali tavallisuus, jää tyylitelty, klassinen ja vaikuttava sankarimyytti. Tunteisiin keskittyminen, kiiltokuvamaisuus ja ihailu ovat propagandan ydin.
Sotšin olympialaisten kuvakerronnassa on paljon samankaltaisuuksia Olympiaan. Televisioilmaisu on kertakäyttöisempää, mutta urheilijan estetisointi tapahtuu samoilla elokuvallisilla keinoilla. Myös kisojen poliittiset tavoitteet ovat silmiinpistävän analogisia. Tässä tarinassa kaksi diktaattoria tarjoaa kopioituja sirkushuveja ja onnistuu tavoitteissaan.
Lopulta kuitenkin propagandalla on rajoituksensa. Sillä voidaan lisätä hurmosta, sen työkaluilla voidaan vaikuttaa vastaanottajaan vahvasti, mutta se ei pysty muuttamaan ihmisen ajatuksia uusiksi. Koulutetulle, kriittiselle katsojalle propagandaelokuva on elokuva muiden joukossa.
Propaganda on olennainen ja väistämätön osa sekä yhteiskuntaa että viestintää. Propagandalla jokin ryhmä pyrkii levittämään näkemystään sekä lujittamaan ja edistämään omaa asemaansa. Klassisimpia propagandaelokuvia on Leni Riefenstahlin Olympia. Siinä keksitään kerrontakeinoja, jotka nyöhemmin loppumatta toistuvat sekä urheilukuvauksessa että propagandassa. Olympia luo haavemaailman, jossa kohteen ihailu on helppoa. Se korostaa ideologisesti sallittua kauneutta, puhdistaa näkymän jokapäiväisestä keskinkertaisudesta. Kuva luodaan estetisoidun, täydellisen liikkeen, rytmin, komposition sekä virheettömien ihmisvartaloiden kautta. Kun siivotaan pois banaali tavallisuus, jää tyylitelty, klassinen ja vaikuttava sankarimyytti. Tunteisiin keskittyminen, kiiltokuvamaisuus ja ihailu ovat propagandan ydin.
Sotšin olympialaisten kuvakerronnassa on paljon samankaltaisuuksia Olympiaan. Televisioilmaisu on kertakäyttöisempää, mutta urheilijan estetisointi tapahtuu samoilla elokuvallisilla keinoilla. Myös kisojen poliittiset tavoitteet ovat silmiinpistävän analogisia. Tässä tarinassa kaksi diktaattoria tarjoaa kopioituja sirkushuveja ja onnistuu tavoitteissaan.
Lopulta kuitenkin propagandalla on rajoituksensa. Sillä voidaan lisätä hurmosta, sen työkaluilla voidaan vaikuttaa vastaanottajaan vahvasti, mutta se ei pysty muuttamaan ihmisen ajatuksia uusiksi. Koulutetulle, kriittiselle katsojalle propagandaelokuva on elokuva muiden joukossa.