Propagandan pitkä juoksu : urheilu aatteen työkaluna elokuvassa - Leni Riefenstahlin Olympia ja Sotšin talviolympialaiset

Abstract

Urheilijat ovat tärkeitä esikuvia, urheilua pidetään myönteisenä ja moraalisena. Urheilijoilla on tunteisiin vaikuttava sankarin aura. Urheilun ja urheilujuhlien kautta hallitsijat tarjoavat kansalaisille mielialaa kohottavia vapaahetkiä ja liittävät valtioon positiivisia mielikuvia.

Propaganda on olennainen ja väistämätön osa sekä yhteiskuntaa että viestintää. Propagandalla jokin ryhmä pyrkii levittämään näkemystään sekä lujittamaan ja edistämään omaa asemaansa. Klassisimpia propagandaelokuvia on Leni Riefenstahlin Olympia. Siinä keksitään kerrontakeinoja, jotka nyöhemmin loppumatta toistuvat sekä urheilukuvauksessa että propagandassa. Olympia luo haavemaailman, jossa kohteen ihailu on helppoa. Se korostaa ideologisesti sallittua kauneutta, puhdistaa näkymän jokapäiväisestä keskinkertaisudesta. Kuva luodaan estetisoidun, täydellisen liikkeen, rytmin, komposition sekä virheettömien ihmisvartaloiden kautta. Kun siivotaan pois banaali tavallisuus, jää tyylitelty, klassinen ja vaikuttava sankarimyytti. Tunteisiin keskittyminen, kiiltokuvamaisuus ja ihailu ovat propagandan ydin.

Sotšin olympialaisten kuvakerronnassa on paljon samankaltaisuuksia Olympiaan. Televisioilmaisu on kertakäyttöisempää, mutta urheilijan estetisointi tapahtuu samoilla elokuvallisilla keinoilla. Myös kisojen poliittiset tavoitteet ovat silmiinpistävän analogisia. Tässä tarinassa kaksi diktaattoria tarjoaa kopioituja sirkushuveja ja onnistuu tavoitteissaan.

Lopulta kuitenkin propagandalla on rajoituksensa. Sillä voidaan lisätä hurmosta, sen työkaluilla voidaan vaikuttaa vastaanottajaan vahvasti, mutta se ei pysty muuttamaan ihmisen ajatuksia uusiksi. Koulutetulle, kriittiselle katsojalle propagandaelokuva on elokuva muiden joukossa.

Athletes are important role models. Sports is considered a highly positive and moral activity. Athletes have a heroic emanation that affects our emotions. Through sports and sport events rulers offer their subjects uplifting leisure and associate positive opinions to their reign.

Propaganda is an integral and inescapable part of both society and communications. With propaganda a given faction aspires to spread their beliefs and both to fortify and to advance their position. One of the most definitive propaganda films is Leni Riefenstahl´s Olympia. It invents ways of narration that later are repeated endlessly both in sports films and in propaganda. Olympia creates an Utopian world where adoration is born spontaneously. It emphasizes the ideologically approved beauty, it cleanses the scene from everyday mediocrity. The image is created by estheticised perfect motion, rhythm, composition and immaculate human figures. When all banal mundanity is removed, a stylized, classical, imposing heroic myth remains. Reduction to pure emotions, to glittering ideals and worship, is the essence of propaganda.

The visual narration of the Sochi olympics is notably similar to Olympia. Although television expression is simplified, athletes are similarly esthetized using filmic methods. Likewise the political ambitions appear pronouncedly analogous. In our story, two similar dictators endow plagiarized circus amusements and succeed exquisitely alike.

Nevertheless, ultimately, propaganda has it´s limits. It can strengthen zeal, it can impact the crowd very potently, but it cannot impose totally new thoughts. For the educated, critical audience a propaganda film is - just a film.