Seuraa johtajaa! : Perinneleikkitoiminta varhaiskasvatuksessa
Nystedt, Laura; Leppäniemi, Matilda (2017)
Nystedt, Laura
Leppäniemi, Matilda
Hämeen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201704184869

Tiivistelmä
Liikunta varhaiskasvatuksessa on hyvin ajankohtainen aihe, sillä lasten liikunnan suositusten mukaan alle kahdeksan vuotiaiden tulisi saada monipuolista liikuntaa kolme tuntia päivässä. Liikunnalliset perinneleikit ovat yksi keino lisätä liikuntaa varhaiskasvatuksessa sekä vaalia kulttuuriperinnettä.
Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena. Se sisälsi viisi pedagogista perinneleikkitoimintakertaa, henkilöstöinfon sekä toimintakertojen pohjalta tehdyt perinneleikkikortit. Toimintakerrat järjestettiin Hippoksen päiväkodissa. Opinnäytetyössä kuvattiin jokaisen toimintakerran suunnitelma sekä toteutuminen. Tutkimusmenetelminä käytettiin täysjäsenistä havainnointia, palautelomaketta sekä pedagogista dokumentointia videoimalla. Opinnäytetyön tietoperusta muodostui varhaiskasvatuksesta, lapsen kehityksestä, leikistä, leikkikulttuurista sekä liikunnasta.
Tavoitteena oli tutustuttaa Hippoksen päiväkodin lapset sekä varhaiskasvatushenkilökunta liikunnallisiin perinneleikkeihin. Yksi tavoitteista oli vaalia suomalaista kulttuuriperinnettä perinneleikkien avulla, etteivät nykypäivän lapset unohtaisi perinteisten leikkien merkitystä ja ennen kaikkea hauskuutta. Perinneleikeissä lapset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, joten yhteisleikit kehittävät lasten sosiaalisia taitoja ja yhteisöllisyyttä. Toimintaa ohjatessa myös ohjaajien oma ammattitaito kehittyi suunnittelun, ohjauksen ja arvioinnin myötä.
Opinnäytetyössä kävi ilmi, että perinneleikit ovat jatkuneet tähän päivään saakka lähes muuttumattomina lukuun ottamatta pieniä paikkakuntakohtaisia eroja. Monet perinneleikeistä olivat entuudestaan tuttuja lapsille. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että liikunta on luontaista lapsille ja lapsia ei tarvitse juurikaan motivoida liikkumaan. Yhteisleikeissä lasten on helppoa tutustua muihin ryhmän jäseniin.