Keravan Kundit Kondikseen : Hankekuvaus
Vilhunen, Jarkko (2017)
Vilhunen, Jarkko
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201704265418

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miksi miehet osallistuivat Keravan Kundit Kondikseen – ryhmään sekä mitkä tekijät olivat saaneet heidät jatkamaan siinä ja miten ryhmän toimintaa voitaisiin tulevaisuudessa kehittää. Tutkimus on Keravan kaupungin toteuttama ja suunnattiin keravalaisille 30 - 55 -vuotiaille miehille. (Keravan kaupunki liikuttaa vuosittain tuhansia keravalaisia monin eri tavoin). Liikunnanjärjestäjänä kaupunki ottaa huomioon kaikki ikäryhmät ja kehittää ja ylläpitää liikuntapaikkoja.
Tutkimus toteutettiin Webropol kyselynä sekä haastatteluin ja sen kohderyhmänä olivat Keravan Kundit Kondikseen – ryhmän jäsenet. Kyselyyn osallistui 35 kundia, joista kolme henkilöä haastateltiin henkilökohtaisesti saadakseni tarkempia vastauksia haluttuihin kysymyksiin. Keravan Kundit Kondikseen – hankkeessa käytettiin hyödyksi Keravan eri liikuntapaikkoja sekä monia yhteistyökumppaneita.
Tulosten mukaan ryhmään osallistuttiin, koska haluttiin muutosta ja parannusta nykyiseen fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Suurin osa osallistujista oli kuullut hankkeesta joko paikallislehdestä tai kohderyhmälle lähetetyistä kirjeistä. Ryhmän ohjaajan ja positiivisen ryhmähengen vuoksi on moni jatkanut ryhmässä tai löytänyt motivaatiota omatoimiseen liikkumiseen. Miesten liikkumisen tavoitteena on fyysisen kunnon kehittäminen sekä lihaskunnon parantaminen.
Tutkimustulosten pohjalta työryhmä aloittaa kartoituksen hankkeen kehittämiselle sekä toimivien osien hyödyntämisen muihin kaupungin hankkeisiin. Hanke tullaan vakinaistamaan pysyväksi toiminnaksi Keravalla ja se löytyy jatkossa Keravan Opiston kurssitarjonnasta. Opinnäytetyötä hyödynnetään myös hankkeen jatkorahoitusten hakemisissa sekä vuosiraporttien laadinnassa.