Yhdistetyn liikkuvuus- ja nopeusvoimaharjoittelun yhteys jalkapallomaalivahdin hyppykorkeuden kehittymiseen
Tamminen, Anna; Valkama, Asta; Vihiniemi, Ina (2017)
Tamminen, Anna
Valkama, Asta
Vihiniemi, Ina
Turun ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112217637
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112217637
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia yhdistetyn liikkuvuus- ja nopeusvoimaharjoittelun yhteyttä hyppykorkeuden kehittymiseen nuorilla tyttö- ja poikajalkapallomaalivahdeilla. Tutkimukseen osallistui 19 1999-2003 syntynyttä jalkapallomaalivahtia ympäri Suomen. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista.
Tutkimukseen osallistuville maalivahdeille suoritettiin 13 viikon mittainen interventio, jonka aikana kontrolliryhmä suoritti nopeusvoimaharjoittelua ja koeryhmä nopeusvoima- ja liikkuvuusharjoittelua.
Tiedonkeruumenetelminä käytettiin kyselyä, mittaamista, havainnointia sekä lisäksi osallistujat täyttivät harjoittelustaan harjoituspäiväkirjaa. Intervention aluksi ja lopuksi järjestettiin testaukset, joissa kerättiin kvantitatiivista aineistoa Spintest-valomaton avulla. Harjoitteluryhmien välisiä eroja tutkittiin Mann-Whitney U –testin avulla.
Mann-Whitney U –testin mukaan eri harjoittelumuotojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa missään hyppytyylissä (p<0.05). Nopeusvoimaharjoittelua suoritettiin lähes ohjeiden mukaan sekä kontrolli- että koeryhmässä. Tulosten tulkinnassa ongelmia kuitenkin tuotti osallistujien vähäinen liikkuvuusohjelman suorittaminen. Harjoituspäiväkirjojen mukaan liikkuvuusharjoittelun suorittaminen oli hyvin vaihtelevaa.
Keskimäärin testattavien hyppykorkeus oli parantunut yhdestä kolmeen senttimetriä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan saatu tilastollisesti merkitsevää eroa harjoitteluryhmien välillä (p<0.05). Tutkimuksessa ei huomioitu testattavien erilaisia taustamuuttujia, kuten pituutta ja painoa. Nämä tekijät saattoivat vaikuttaa hyppykorkeuden kehittymiseen.
Tutkimukseen osallistuville maalivahdeille suoritettiin 13 viikon mittainen interventio, jonka aikana kontrolliryhmä suoritti nopeusvoimaharjoittelua ja koeryhmä nopeusvoima- ja liikkuvuusharjoittelua.
Tiedonkeruumenetelminä käytettiin kyselyä, mittaamista, havainnointia sekä lisäksi osallistujat täyttivät harjoittelustaan harjoituspäiväkirjaa. Intervention aluksi ja lopuksi järjestettiin testaukset, joissa kerättiin kvantitatiivista aineistoa Spintest-valomaton avulla. Harjoitteluryhmien välisiä eroja tutkittiin Mann-Whitney U –testin avulla.
Mann-Whitney U –testin mukaan eri harjoittelumuotojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa missään hyppytyylissä (p<0.05). Nopeusvoimaharjoittelua suoritettiin lähes ohjeiden mukaan sekä kontrolli- että koeryhmässä. Tulosten tulkinnassa ongelmia kuitenkin tuotti osallistujien vähäinen liikkuvuusohjelman suorittaminen. Harjoituspäiväkirjojen mukaan liikkuvuusharjoittelun suorittaminen oli hyvin vaihtelevaa.
Keskimäärin testattavien hyppykorkeus oli parantunut yhdestä kolmeen senttimetriä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan saatu tilastollisesti merkitsevää eroa harjoitteluryhmien välillä (p<0.05). Tutkimuksessa ei huomioitu testattavien erilaisia taustamuuttujia, kuten pituutta ja painoa. Nämä tekijät saattoivat vaikuttaa hyppykorkeuden kehittymiseen.