Ett salutogent perspektiv på införandet av tekniska hjälpmedel till en person med en minnessjukdom och till hens närstående : en fokusgruppintervju med minnesskötare i Österbotten.
Rosenlöf, Diana (2017)
Rosenlöf, Diana
Yrkeshögskolan Novia
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112618206
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112618206
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä helpottaa tai vaikeuttaa teknisten apuvälineiden käyttöönottoa, edistämään henkilöiden joilla on muistisairaus ja heidän perheidensä terveyttä.
Kohderyhmä haastatteluja tehdään Pohjanmaan 11:lle muistihoitajille ja aineistosta tehdään laadullisen sisältöanalyysin. Tulos mitä nousee esille, on, että jos halutaan teknologisia apuvälineitä tukemaan kotona asumista niin, tarpeen on tultava henkilöltä jolla on muistisairaus ja hänen omaisiltaan. Lähtien salutogeneettisestä näkökulmasta ja apuvälineiden varhaisesta implementoinnista, saadaan parhaat edellytykset terveyden ja turvallisuuden saavuttamiseksi sekä henkilölle, jolla on muistisairaus että hänen omaisilleen. Omaisille saadaan samalla helpotusta. Tekniikan täytyy helpottaa ja tukea, ei korvata ihmiskontakteja.
Tärkeimmät tekijät, jotka suosivat eettistä, teknisten apuvälineiden implementointia ovat että henkilö jolla on muistisairaus ja hänen omaisiensa saavat tietoa aikaisessa vaiheessa kun henkilöllä jolla muistisairaus toivottavasti tiedostaa sairauden ja ilmaisee suostumuksensa hoitotahdon muodossa. Silloin henkilölle annetaan mahdollisuus osallistumiseen ja itsemääräämiseen ja koskemattomuuden suoja huomioidaan.
Muistihoitaja on ensimmäinen henkilö, johon henkilö jolla on muistisairaus ja hänen omaisiensa saavat yhteyden kun he hakevat apua muistiongelmiin. Muistihoitaja on siksi avainasemassa ajatellen varhaista puuttumista. Jotta muistihoitaja onnistuisi tässä hän tarvitsee enemmän koulutusta teknisistä apuvälineistä. Muistihoitajat tarvitsevat myös laajempaa yhteistyötä keskenään keskusteluille toimintatavoista ja yhteisen arvoperustan luomiseksi. Yhdessä muistihoitajat ovat voimakkaampia ja voivat vaikuttaa ihmisarvoiseen elämään henkilölle jolla on muistisairaus ja hänen omaisilleen.
Kohderyhmä haastatteluja tehdään Pohjanmaan 11:lle muistihoitajille ja aineistosta tehdään laadullisen sisältöanalyysin. Tulos mitä nousee esille, on, että jos halutaan teknologisia apuvälineitä tukemaan kotona asumista niin, tarpeen on tultava henkilöltä jolla on muistisairaus ja hänen omaisiltaan. Lähtien salutogeneettisestä näkökulmasta ja apuvälineiden varhaisesta implementoinnista, saadaan parhaat edellytykset terveyden ja turvallisuuden saavuttamiseksi sekä henkilölle, jolla on muistisairaus että hänen omaisilleen. Omaisille saadaan samalla helpotusta. Tekniikan täytyy helpottaa ja tukea, ei korvata ihmiskontakteja.
Tärkeimmät tekijät, jotka suosivat eettistä, teknisten apuvälineiden implementointia ovat että henkilö jolla on muistisairaus ja hänen omaisiensa saavat tietoa aikaisessa vaiheessa kun henkilöllä jolla muistisairaus toivottavasti tiedostaa sairauden ja ilmaisee suostumuksensa hoitotahdon muodossa. Silloin henkilölle annetaan mahdollisuus osallistumiseen ja itsemääräämiseen ja koskemattomuuden suoja huomioidaan.
Muistihoitaja on ensimmäinen henkilö, johon henkilö jolla on muistisairaus ja hänen omaisiensa saavat yhteyden kun he hakevat apua muistiongelmiin. Muistihoitaja on siksi avainasemassa ajatellen varhaista puuttumista. Jotta muistihoitaja onnistuisi tässä hän tarvitsee enemmän koulutusta teknisistä apuvälineistä. Muistihoitajat tarvitsevat myös laajempaa yhteistyötä keskenään keskusteluille toimintatavoista ja yhteisen arvoperustan luomiseksi. Yhdessä muistihoitajat ovat voimakkaampia ja voivat vaikuttaa ihmisarvoiseen elämään henkilölle jolla on muistisairaus ja hänen omaisilleen.