Lannerangan nikamakaaren rasitusvamma nuorilla urheilijoilla : altistavat tekijät ja fysioterapeuttinen tutkiminen

Abstract

Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä tietoisuutta lannerangan nikamakaaren rasitusvammoista nuorten urheilijoiden parissa toimivien fysioterapeuttien keskuudessa. Tarkoituksena oli jäsentää aiheesta tutkittua tietoa ja laatia tutkimuksiin perustuva testistö, jolla nikamakaaren rasitusvammasta voidaan saada viitteitä. Laadittu testistö löytyy tulostettavana versiona opinnäytetyön ”liitteet” -osiosta. Yhteistyökumppanina toimi Tampereen Ammattikorkeakoulu (TAMK).

Opinnäytetyön tekemistä ohjasivat seuraavat tutkimuskysymykset: mitkä tekijät altistavat lannerangan nikamakaaren rasitusvammoille ja millä fysioterapeuttisen tutkimisen menetelmillä voidaan saada viitteitä lannerangan nikamakaaren rasitusvammasta. Opinnäytetyössä käytetyt tutkimukset haettiin CINAHL (EBSCO) ja PubMed -tietokannoista. Mukaan valittiin yhteensä kymmenen englanninkielistä tutkimusta, joiden perusteella tutkimuskysymyksiin vastattiin.

Lannerangan nikamakaaren stressireaktio ja sitä seuraavat progressiiviset tilat ovat yleisimpiä alaselkäkivun aiheuttajia nuorilla urheilijoilla. Hoitamattomana ne ovat ongelmallisia ja siksi riskiryhmät tulee löytää ajoissa. Stressireaktio syntyy tyypillisesti L5-nikamakaaren pars interarticularikseen. Pars-alueen leesioiden eli vaurioiden katsotaan johtuvan toistuvasta kuormituksesta lannerangan alueella. Erityisesti kovatehoinen urheilu, joka pitää sisällään lannerangan toistuvia fleksio-, ekstensio- ja rotaatioliikkeitä sekä niiden yhdistelmiä, voi tutkimusten perusteella altistaa nikamakaaren rasitusvammalle.

Rasitusvamman ensimmäinen vaihe eli stressireaktio on hankalaa diagnosoida, sillä sitä ei havaita perinteisellä röntgenkuvauksella. Tyypillisesti stressireaktion aikana esiintyvä kipu provosoituu aiemmin mainittujen liikkeiden yhteydessä ja helpottuu levossa, joten toteuttamalla kliinisiä testejä voidaan saada viitteitä mahdollisesta lannerangan nikamakaaren rasitusvammasta. Kliiniset testit ovat kuitenkin vain viitteitä antavia ja varsinainen diagnosointi tulee tehdä aina lannerangan magneettikuvausten pohjalta. Erityisen hankalaa diagnosoinnista tekee se, että kaikilla lannerangan rasitusvamma ei välttämättä oireile. Jatkotutkimusten aiheiksi ehdotamme lannerangan nikamakaaren rasitusvamman kliinisen testauksen luotettavuuden arviointia sekä ennaltaehkäisyn ja hoitokeinojen tutkimista.

The goal of this study was to do research on the pars interarticularis stress injury in the lumbar spine and thus enhance the knowledge of this condition among physiotherapists who work with young athletes. We also aimed to present concrete means of physiotherapeutic examination in order to find signs of a possible stress injury. The purpose of this study was to analyze previous studies on this subject and compose a series of tests based on the studies. The series of tests can be found in the appendices (liitteet) part of this study. The purpose of the tests was to find signs of a possible pars interarticularis stress injury. Our partner in this study was Tampere University of Applied Sciences.

Our research was guided by two research questions: which factors predispose to the stress injury and how to find signs of a possible stress injury by means of physiotherapeutic examination. The databases used in our research were CINAHL (EBSCO) and PubMed. We qualified altogether ten studies in our research, based on which the research questions were answered.

The pars interarticularis stress reaction, first grade of the stress injury, and its progressive states are among the most common causes of low back pain in young athletes. If untreated, the stress injury is problematic and thus risk groups should be identified. The stress injury typically originates in the L5 pars interarticularis. Repetitive load in the lumbar spine is considered to be the main cause of lesions in pars interarticularis. Especially high intensity sports that include repetitive flexion, extension and rotation movements can predispose to the stress injury.

Stress reaction is difficult to diagnose because it is not visible in plain radiographs. Typically the patient’s pain is provoked during previously mentioned movements of the spine and is eased during rest. Clinical tests can be used to find signs of a possible stress injury but the diagnosis should always be based on an MRI (Magnetic Resonance Imaging) imaging. The pars interarticularis stress injury is sometimes asymptomatic, which makes diagnosing even more challenging. We suggest that the reliability of the clinical tests of the pars interarticularis stress injury as well as prevention and treatment should be further investigated.