Loimaan liikuntapalveluiden kuntalaiskysely 2017
Hydén, Jan (2017)
Hydén, Jan
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017112718322

Tiivistelmä
Kunnissa tehdään terveydenedistämistyötä monella eri sektorilla ja liikuntapalveluiden ta-voitteena on osaltaan edistää kuntalaisten hyvinvointia.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia täysi-ikäisten loimaalaisten liikunta-aktiivisuutta ja liikuntatottumuksia, kaupungin hallinnoimien liikuntapaikkojen sekä ohjattujen liikuntapal-veluiden käyttöä. Lisäksi selvitettiin mitkä tekijät rajoittavat tai lisäävät loimaalaisten liikun-nan harrastamista. Kysely sisälsi myös osiot uimahalli Vesihovin arvioinnille sekä muun muassa yleiselle viihtyvyydelle, kahvion palveluille, hygieniasta sekä uimahallin esteettö-myydestä ja uinnin valvonnasta ja turvallisuudesta. Kuntalaiset saivat lisäksi mahdollisuuden arvioida liikuntapalvelujen toimintaa kokonaisuudessaan. Tämä mahdollisti asukkaiden osal-listumisen liikuntapalveluiden kehittämiseen.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselytutkimusta. Maaliskuussa 2017 tehty kysely julkais-tiin huhtikuussa kuntalaisten vastattavaksi ja se oli avoinna kolme viikkoa. Määräaikaan mennessä tutkimukseen vastasivat 351 henkilöä. Kysely tehtiin Questback ohjelmalla.
Kyselyyn vastanneista noin kolmasosa kuului ikäryhmään 51-64 vuotiaat. Toiseksi eniten vastaajia oli ikäryhmässä 30-40 vuotiaat. Tutkimukseen vastanneista 67% harrastivat liikun-taa UKK-instituutin kestävyyskunnon suositusten mukaisesti joka viikko. Lihaskunto- ja lii-keharjoittelun osalta joka viikko suositusten mukaan liikkuivat 49% kaikista vastanneista.
Kolme suurinta liikunnan harrastamista rajoittavaa tekijää olivat vapaa-ajan puute, työstä johtuva väsymys ja oman motivaation puute. Liikuntaharrastusta lisääviä tekijöitä olivat vas-taavasti motivaation ja vapaa-ajan lisääntyminen sekä tieto uusista liikuntamahdollisuuksis-ta.
Tarjolla olevista liikuntapalveluista voidaan todeta, että loimaalaiset olivat tyytyväisiä ole-massa oleviin liikuntapalveluihinsa. Joitakin kehittämiskohteita kyselyssä kuitenkin nousi esiin.
Kuntalaiskyselystä saatujen tuloksien perusteella voidaan jatkossa ottaa paremmin huomi-oon kuntalaisten toiveet liikuntapalveluita kehitettäessä.