Harmonisen tilan hallinta : Soolon soiton konsepteja jazztrion kitaristille

Abstract

Jazzmusiikin improvisaatiota on tutkittu vuosien saatossa lukuisissa eri yhteyksissä, mutta vähemmän huomiota on kohdistettu tapoihin, joilla sitä harjoitetaan pienemmissä kokoonpanoissa. Tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia keinoja eräät jazzmusiikin merkittävimmistä kitaristeista käyttävät soittaessaan sooloja triokokoonpanossa, eli yhtyeessä, jossa toista sointusoittajaa ei ole. Tällaisissa tilanteissa kitaristit usein kokevat saavansa suuremman vastuun ja vapauden musiikillisen tilan täyttämiseen. Tavoitteena oli laadullisen tutkimuksen keinoin löytää etenkin harmonisia keinoja ja konsepteja, joita kitaristit käyttävät improvisoidessaan triossa.

Tutkimusaineistoksi valmistui neljä transkriptiota triokokoonpanoissa soitetuista sooloista, jotka valikoituivat eri vuosikymmenten merkittäviltä soittajilta. Soolotranskriptiot tehtiin Jim Hallin ja Joe Passin sooloista 1960-1970-luvuilta sekä Pat Methenyn ja John Scofieldin sooloista 1980-1990-luvuilta. Jazzmusiikin teoria- ja historiakirjallisuuteen tutustumalla rakennettiin teoreettinen pohja, jota käytettiin apuna analysoinnissa. Transkriptioista poimituilla katkelmilla pyrittiin löytämään triosoittoon perusteltuja, harmonisia toimintamalleja, joita aiheesta kiinnostuneet voivat nuottikuvan avulla ymmärtää ja harjoitella.

Sooloissa kuuluivat vahvasti jazzmusiikin improvisaation perinteet. Niissä ilmeni traditionaalista, kromatiikan ja blue note -linjojen avulla sointusävelille tähtäävää melodiankuljetusta. Dominanttien muuntelua ja lisäämistä, toistuvien motiivien variointia ja rauhallista, harmoniaa ilmentävää kehittelyä oli löydettävissä. Triosoiton kannalta erityisiä konsepteja sooloissa olivat moniäänisen sävelmateriaalin hyödyntäminen sointumelodioiden ja 2-äänisten intervalliparien avulla, sekä fraasien välinen sointusäestäminen.

Tutkimus onnistui tuomaan uutta tietoa kitaratriosoittoon liittyvistä konsepteista.

Improvisation and soloing in the jazz context have been studies from many different points of view. However, little attention has been given to the ways in which they are practiced in smaller ensembles. The aim of the thesis was to study the concepts that some of the most notable jazz guitar players use to play solos in a trio format, a band without the other harmony player. Many guitarists feel that in these kinds of ensembles, they are given a bigger responsibility and more freedom for filling up the musical space. The purpose was to use the methods of qualitative research and find especially the harmonic concepts that those notable jazz guitarists use when improvising in a trio setting.

Four transcriptions of guitar solos from different decades, played in a trio format, were made to function as the research material of the study. The transcriptions consisted of the solos of Jim Hall and Joe Pass from the 1960’s and 1970’s and John Scofield and Pat Metheny from the 1980’s and 1990’s. The theoretical foundation of the thesis was based on the widely recognized literature of jazz theory and history, which was used to aid in the analysis. Excerpts picked from the transcriptions were utilized as tools for understanding the harmonics formulas in trio playing, so that anyone interested could learn and practice the notated examples.

The traditions of jazz improvisation were strongly present in the solos. Traditional melody lines based on the balance of chord tones, chromatic notes and blue notes were found. Altered and added dominant chords, repetition of patterns and motives and delicate, diatonic approaches supporting the song’s harmony were also present. Specific elements concerning trio playing were the use of chordal approaches, such as chord melodies and 2-note interval-patterns, as well as accompanying between the phrases. The study succeeded in creating new information about the concepts of guitar trio playing.