StaRRsed AutoCompactin ja manuaalisen varamenetelmän tulosvertailu Fimlab Laboratoriot Oy:llä
Laiho, Lasse (2017)
Laiho, Lasse
Tampereen ammattikorkeakoulu
2017
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201801171407
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201801171407
Tiivistelmä
C-reaktiivisen proteiinin, eli CRP:n, mittauksen yleistyttyä tulehduksien ensisijaisena indikaattorina, laskon on epäilty väistyvän käytöstä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Kliinisessä laboratoriossa työskentelevälle lasko on edelleen tuttu tutkimus. Näytteenotossa lasko on tuttu erityisesti reumaa sairastavien potilaiden pyyntölistalla.
Vaikka lasko on vanha tutkimus, sen mittausmenetelmä ei ole jäänyt 1900-luvun alkuun. Laskolle, kuten laboratoriotoiminnalle yleisesti, on kehitetty automatisoituja menetelmiä. Automaation tuomat edut ovat kiistattomat, mutta teknologian kehityksestä huolimatta laitteet vikaantuvat. Laskon pyyntöindikaatio on nykyään harvemmin päivystysluonteinen, mutta valmius laskon mittaukseen päivystysaikana ja laitteiden vikaantuessa on mielekästä.
Laboratoriotoiminnalle on olennaista, että mittauksen tulokseen vaikuttaa ensisijaisesti vain potilaan kliininen tila. Kaikki ylimääräiset muuttujat tulee mahdollisuuksien mukaan eliminoida. Jos sama tutkimus suoritetaan vaihtelevasti kahdella eri menetelmällä, niin mittausmenetelmä on uusi muuttuja, mikä voi vaikuttaa potilastuloksiin. On olennaista, että kahden samaa ilmiötä mittaavan menetelmän tulostasot korreloivat mahdollisimman hyvin.
Tässä opinnäytetyössä vertasin StaRRsed AutoCompactilla ja manuaalinen varamenetelmällä mitattujen laskojen tulostasoa Fimlab Laboratoriot Oy:llä. Tulostasot korreloivat hyvin, mutta yksittäisten näytteiden kohdalla menetelmien välillä oli merkittäviä eroja. Tuloksien pohjalta laadin uuden muuntotaulukon, jonka tulotaso on keskimäärin 6mm/h alhaisempi. Jatkotutkimusta tarvitaan, jos halutaan selvittää mikä yksittäinen ominaisuus mittausmenetelmien välillä aiheuttaa tulostasojen eron, tai jos halutaan selvittää missä tilanteissa menetelmien välisellä tulostasojen vaihtelulla on potilaan hoidon kannalta merkitystä.
Vaikka lasko on vanha tutkimus, sen mittausmenetelmä ei ole jäänyt 1900-luvun alkuun. Laskolle, kuten laboratoriotoiminnalle yleisesti, on kehitetty automatisoituja menetelmiä. Automaation tuomat edut ovat kiistattomat, mutta teknologian kehityksestä huolimatta laitteet vikaantuvat. Laskon pyyntöindikaatio on nykyään harvemmin päivystysluonteinen, mutta valmius laskon mittaukseen päivystysaikana ja laitteiden vikaantuessa on mielekästä.
Laboratoriotoiminnalle on olennaista, että mittauksen tulokseen vaikuttaa ensisijaisesti vain potilaan kliininen tila. Kaikki ylimääräiset muuttujat tulee mahdollisuuksien mukaan eliminoida. Jos sama tutkimus suoritetaan vaihtelevasti kahdella eri menetelmällä, niin mittausmenetelmä on uusi muuttuja, mikä voi vaikuttaa potilastuloksiin. On olennaista, että kahden samaa ilmiötä mittaavan menetelmän tulostasot korreloivat mahdollisimman hyvin.
Tässä opinnäytetyössä vertasin StaRRsed AutoCompactilla ja manuaalinen varamenetelmällä mitattujen laskojen tulostasoa Fimlab Laboratoriot Oy:llä. Tulostasot korreloivat hyvin, mutta yksittäisten näytteiden kohdalla menetelmien välillä oli merkittäviä eroja. Tuloksien pohjalta laadin uuden muuntotaulukon, jonka tulotaso on keskimäärin 6mm/h alhaisempi. Jatkotutkimusta tarvitaan, jos halutaan selvittää mikä yksittäinen ominaisuus mittausmenetelmien välillä aiheuttaa tulostasojen eron, tai jos halutaan selvittää missä tilanteissa menetelmien välisellä tulostasojen vaihtelulla on potilaan hoidon kannalta merkitystä.