StaRRsed AutoCompactin ja manuaalisen varamenetelmän tulosvertailu Fimlab Laboratoriot Oy:llä

Abstract

C-reaktiivisen proteiinin, eli CRP:n, mittauksen yleistyttyä tulehduksien ensisijaisena indikaattorina, laskon on epäilty väistyvän käytöstä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Kliinisessä laboratoriossa työskentelevälle lasko on edelleen tuttu tutkimus. Näytteenotossa lasko on tuttu erityisesti reumaa sairastavien potilaiden pyyntölistalla.

Vaikka lasko on vanha tutkimus, sen mittausmenetelmä ei ole jäänyt 1900-luvun alkuun. Laskolle, kuten laboratoriotoiminnalle yleisesti, on kehitetty automatisoituja menetelmiä. Automaation tuomat edut ovat kiistattomat, mutta teknologian kehityksestä huolimatta laitteet vikaantuvat. Laskon pyyntöindikaatio on nykyään harvemmin päivystysluonteinen, mutta valmius laskon mittaukseen päivystysaikana ja laitteiden vikaantuessa on mielekästä.

Laboratoriotoiminnalle on olennaista, että mittauksen tulokseen vaikuttaa ensisijaisesti vain potilaan kliininen tila. Kaikki ylimääräiset muuttujat tulee mahdollisuuksien mukaan eliminoida. Jos sama tutkimus suoritetaan vaihtelevasti kahdella eri menetelmällä, niin mittausmenetelmä on uusi muuttuja, mikä voi vaikuttaa potilastuloksiin. On olennaista, että kahden samaa ilmiötä mittaavan menetelmän tulostasot korreloivat mahdollisimman hyvin.

Tässä opinnäytetyössä vertasin StaRRsed AutoCompactilla ja manuaalinen varamenetelmällä mitattujen laskojen tulostasoa Fimlab Laboratoriot Oy:llä. Tulostasot korreloivat hyvin, mutta yksittäisten näytteiden kohdalla menetelmien välillä oli merkittäviä eroja. Tuloksien pohjalta laadin uuden muuntotaulukon, jonka tulotaso on keskimäärin 6mm/h alhaisempi. Jatkotutkimusta tarvitaan, jos halutaan selvittää mikä yksittäinen ominaisuus mittausmenetelmien välillä aiheuttaa tulostasojen eron, tai jos halutaan selvittää missä tilanteissa menetelmien välisellä tulostasojen vaihtelulla on potilaan hoidon kannalta merkitystä.

As the C-reactive protein (CRP) measurement has become the primary indicator of infections, it was suspected that measuring erythrocyte sedimentation rate (ESR) will fade out of use. However, this is not the case. ESR measurement is still a common sight in a clinical laboratory. The measurement is most repeatedly performed on patients with rheumatic diseases.

Although ESR is relatively old measurement, execution of the method has not stayed in the early 1900s. Automated procedures have been developed to increase productivity in most industries, and clinical laboratories are no exception. The benefits of automation are undeniable, but regardless of technological advancement, apparatuses will occasionally fail. ESR is rarely required in emergency medicine, but the readiness to perform it at all times, for example when the apparatuses fail, is beneficial.

It is essential for clinical laboratory analytics that the patient result is only primarily affected by the patient's current clinical condition. Any extra variables should be eliminated when possible. If the same experiment is occasionally performed with varying methods, the different method has become a new variable, which may affect the patient results. It is essential that the incidence plane of two different methods measuring the same phenomenon correlate as well as possible.

In this thesis, I compared the incidence plane of StaRRsed AutoCompact with the manual backup method at Fimlab Laboratoriot Oy. The incidence planes of both methods correlated well, but there was significant variation on individual samples. Based on the results, I generated a new conversion table. Using the new chart yields 6mm/h lower results on average, comparing it to the chart currently in use. Further research is needed to pin down what specific attribute is responsible for the discrepancy between the results. This study also cannot answer the question in which percentage of the situations the varying results might have an impact on patient care.