"Mä en enää ollu nurkassa, uskalsin vastata ja keskustella ja siitä tuli olo, et mä oon hyvä" : Vahvari -toimintamallilla koulutuksellista syrjäytymistä ehkäisemässä

Abstract

Koulutuksellinen syrjäytyminen tapahtuu usein asteittain etenevänä kehitysprosessina, jossa sosioemotionaalisen kompetenssin vaikeudet johtavat kouluhaluttomuuteen ja tätä kautta koulutukselliseen syrjäytymiseen. Koulumaailmassa on vahvasti viime vuosien aikana nostettu esille oppilaiden sosioemotionaalisten taitojen kehittäminen koulutuksellisen syrjäytymisen ehkäisijänä.

Opinnäytetyö oli toimintatutkimus ja sen tarkoituksena oli Vahvari-toimintamallin kehittäminen Itä-Porin yhtenäiskoulun käyttöön sekä toiminnan merkityksellisyyden arviointi suhteessa oppilaan sosioemotionaaliseen kompetenssiin. Käytännössä toiminta tapahtui osa-aikaisen erityisopetustunnin aikana käyttäen positiivisen pedagogiikan ja erityisesti vahvuusajattelun menetelmiä. Tavoitteena oli vahvistaa positiivisen pedagogiikan keinoin koulutuksellisen syrjäytymisuhan alla olevien oppilaiden sosioemotionaalisen kompetenssin keskeisiä osa-alueita; minäkuvaa, käsitystä itsestä oppijana sekä itsesäätely- ja tunnetaitoja.

Opinnäytetyössä mukana oli kuusi yläkoulun oppilasta, jotka olivat keskimääräisesti seitsemän oppituntia viikossa mukana Vahvari-toiminnassa. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla tutkimuksessa mukana olevia oppilaita toiminnan alkaessa ja sen päättyessä. Tämän lisäksi aineistoa kerättiin opettajan pitämän havaintopäiväkirjan avulla. Aineisto analysoitiin käyttäen teemoittelua sekä teoriasidonnaista sisällönanalyysia.

Tutkimustulosten mukaan Vahvari-toiminnalla oli myönteistä vaikutusta oppilaiden sosioemotionaaliseen kompetenssin kehittymiseen. Suurin muutos tapahtui oppilaiden käsityksille itsestään oppijana. Tämän kautta myös oppilaiden kokonaisminäkuva kehittyi myönteisempään suuntaan ja heidän varmuutensa itseään kohtaan kasvoi. Vahvistuneen sosioemotionaalisen kompetenssin myötä koulumyönteisyys lisääntyi. Keskeisimpänä johtopäätöksenä Vahvari-toiminnan merkityksellisyyden näkökulmasta voidaan todeta sen vaikuttaneen oppilaiden koulukielteisyyden vähentymiseen ja tämän kautta koulutuksellisen syrjäytymisriskin pienentymiseen.

This dissertation is a process analysis and its purpose has been to formulate the manoeuvre of the so called Vahvari strategy to be used in Itä-Pori comprehensive school and to calculate the important competence compared to the pupils’ emotional competence. In practice the process went on during the lessons when positive pedagogy and especially strong mindset method were used. The target was to strengthen the primary sectors of the pupils’ social emotional competence.

Six secondary school pupils took part in the dissertation. The process included seven weekly lessons in the Vahvari operation. The material for the analysis was collected by interviewing those pupils both in the beginning and at the end of the process. Furthermore, material was collected from the teachers’ observation diaries which they had been keeping during the process. The data was analysed by using analysis including certain themes and theories.

According to these research results Vahvari project had a very positive effect on the progress of the pupils’ social emotional competence. The greatest change happened in their minds as they understood what happened to them as learners. This meant that their complete selfimage was developed towards a more positive direction and their selfconfidence increased. As main conclusion of this dissertation can be notice that the methods of positive pedagogy will confirm the competence sector of social emotionality.