Mediakasvatus päiväkoti Esikossa
Huhtinen, Marjaana (2018)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805097366

Tiivistelmä
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli aloittaa mediakasvatuksen kehittäminen päiväkoti Esikossa. Tavoitteina oli lasten osallisuuden huomioiminen ja henkilökunnan innostaminen mediakasvatuksen kehittämiseen. Toiminta perustui uuteen 1.8.2017 velvoittavana voimaan astuneeseen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -asiakirjaan sekä paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan.
Opinnäytetyössä kehitettiin päiväkodin tarpeisiin sopiva lapsia osallistava mediakasvatuksen menetelmä, testattiin sitä käytännössä yhdessä lasten kanssa ja arvioitiin sen toimivuutta. Lähtötilannetta, päiväkotiryhmän tarpeita sekä henkilökunnan toiveita kartoitettiin henkilökunnalle tehdyissä teemahaastatteluissa. Lisäksi lapsia havainnointiin ja haastateltiin ennen menetelmän kehittämistä ja toteuttamista. Palautetta kerättiin lapsilta toiminnallisen väritystehtävän avulla ja henkilökunnalta paperisella kyselylomakkeella.
Lapset esittelivät päiväkotinsa leikkejä ja paikkoja valokuvaamalla tabletilla ja kertomalla kuvistaan. Lasten tuotoksista koottiin blogipäivitys päiväkodin julkiseen blogiin sekä tehtiin valokuvakirja ja näyttely. Palautteen mukaan toiminta oli lasten mielestä kivaa ja mukavaa. Henkilökunnalta saadun palautteen mukaan menetelmä oli toimiva, mutta aikaa vievä. Opinnäytetyön jälkeen päiväkoti Esikossa toteutettava mediakasvatus muuttui ja lisääntyi aiempaan verrattuna. Haasteena mainittiin suuri ryhmä. Opinnäytetyön ansiosta henkilökunta innostui toteuttamaan ja kehittämään mediakasvatusta.