Varhaiskasvattajien käsityksiä lasten yhteisöllisyydestä ja sen tukemisesta päiväkodissa
Helenius, Satu (2018)
Helenius, Satu
Hämeen ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018052810606
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018052810606
Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvattajien käsityksiä lasten yhteisöllisyydestä ja sen pedagogisesta tukemisesta päiväkodissa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2016 yhteisöllisyyttä korostetaan lapsen oikeutena ja Minä ja meidän yhteisömme -oppimisen alueena, minkä vuoksi tarkasteltiin kasvattajien ymmärrystä myös näistä. Kyseessä oli laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastattelemalla kahta varhaiskasvattajatiimiä erikseen ryhmähaastatteluna. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla. Tietoperustana oli varhaiskasvatus ja päiväkoti lasten vertaisyhteisönä, lasten sosiaaliset tarpeet ja taidot, osallisuus ja lapsi yhteisön jäsenenä sekä pedagogiset menetelmät yhteisöllisyyden tukena.
Tulosten perusteella varhaiskasvattajat näkivät yhteisöllisyyden merkitsevän lapsille turvallisuutta, pysyvyyttä ja vertaisuuden kokemusta ryhmässä. Haasteena lasten yhteisöllisyyden muodostumiselle esitettiin muun muassa lasten vaihtuvuus ryhmässä, suuri ryhmäkoko ja lasten erityisyys. Varhaiskasvattajan rooli oli sensitiivisesti tukea ryhmän jäsenyyttä, opettaa sosiaalisia taitoja sekä mahdollistaa lasten osallisuus. Pedagogisina menetelminä kasvattajat käyttivät pienryhmätoimintaa, lasten kokouksia, projektityöskentelyä, draamaa ja satuja. Varhaiskasvattajien ajatukset Minä ja meidän yhteisömme -oppimisen alueesta liittyivät pääasiallisesti katsomus- ja mediakasvatukseen ja sen sisältöön.
Keskeisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että varhaiskasvatuksen nykytilaa kuvaava lapsien runsas vaihtuvuus päiväkotiryhmissä edellyttää kasvattajilta ryhmädynamiikan ymmärrystä ja jatkuvaa ryhmäyttämisestä huolehtimista, jotta yhteenkuuluvuuden tunne, osallisuus ja turvallinen yhteisöllisyys voivat muodostua, pysyä ja kehittyä.
Tulosten perusteella varhaiskasvattajat näkivät yhteisöllisyyden merkitsevän lapsille turvallisuutta, pysyvyyttä ja vertaisuuden kokemusta ryhmässä. Haasteena lasten yhteisöllisyyden muodostumiselle esitettiin muun muassa lasten vaihtuvuus ryhmässä, suuri ryhmäkoko ja lasten erityisyys. Varhaiskasvattajan rooli oli sensitiivisesti tukea ryhmän jäsenyyttä, opettaa sosiaalisia taitoja sekä mahdollistaa lasten osallisuus. Pedagogisina menetelminä kasvattajat käyttivät pienryhmätoimintaa, lasten kokouksia, projektityöskentelyä, draamaa ja satuja. Varhaiskasvattajien ajatukset Minä ja meidän yhteisömme -oppimisen alueesta liittyivät pääasiallisesti katsomus- ja mediakasvatukseen ja sen sisältöön.
Keskeisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että varhaiskasvatuksen nykytilaa kuvaava lapsien runsas vaihtuvuus päiväkotiryhmissä edellyttää kasvattajilta ryhmädynamiikan ymmärrystä ja jatkuvaa ryhmäyttämisestä huolehtimista, jotta yhteenkuuluvuuden tunne, osallisuus ja turvallinen yhteisöllisyys voivat muodostua, pysyä ja kehittyä.