Karitativ kinesik - om kroppsspråkets roll i vården

Abstract

Detta arbete är initierat av Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt (HNS) och är en del av det hälsofrämjande etikprojektet `Vi bryr´. Människans kommunikation består av både verbala och icke-verbala faktorer. Om vårdarens kroppsspråk är motstridigt till det verbala, blir patienten konfunderad. Förtroendet för vårdaren minskar och patienten känner sig lurad och kränkt. Vårdaren har då omedvetet förorsakat vårdlidande. Studiens avsikt är att belysa kroppsspråkets dimensioner i relation till vården, i syfte att ta fasta på den karitativa kinesikens betydelse för vårdlidandets utmaningar. Studien begränsar sig till den vuxna somatiska patienten. Som teoretiska referensramar har studien använt HNS:s värderingar i praktiken och Jane Watsons transpersonella omvårdnadsteori. Studiens metod var litteraturstudie och materialet har analyserats med hjälp av innehållsanalys inspirerat av Forsberg & Wengström. Studien påvisar sju huvudkategorier som bör beaktas vid bemötandet av patienter: blicken, mimik, gester, beröring, distans, kompetens och samtal. Av dessa huvudkategorier och deras tillhörande koder, beskriver alla förutom huvudkategorin `samtal´ studiens första frågeställning: `Vilka är kroppsspråkets centrala dimensioner i den somatiska vården?´. Samtliga sju huvudkategorier besvarar den andra frågeställningen `Hur kan vårdaren förmedla karitativ kinesik? ´. Resultatet visade att en god icke-verbal kommunikationsförmåga hos vårdaren är starkt förknippad med patienttillfredsställelse. Vårdarna kan förmedla karitativ kinesik bl.a. genom positiv attityd, eftersträva att vända kroppen och ansiktet mot patienten, bibehålla en god ögonkontakt, använda ansiktsuttryck och gester adekvat,hålla rätt distans och genom att beröra patienten medvetet och ändamålsenligt. För att minska på onödigt vårdlidande bör vårdarna öka medvetenheten om sina egna signaler och kroppsspråkets roll i vården.

This thesis is part of the `We care´ project which is commissioned by HUS. The project aims to increase the ethical competence of nurses. Human interaction consists of both verbal and non-verbal communication. If there is a contradiction between the verbal and non-verbal signs, the patient becomes confused. The belief in the care provider diminishes and the patient feels cheated and offended. The caretaker has unintentionally caused suffering in care.The aim of this study is to increase the caregiver’s awareness about the importance of the non-verbal communication and thus decrease unnecessary suffering in care. The study limits to adults in somatic care. As a theoretical framework, the study has used HUS´s practical values and Jane Watson´s transpersonal theory. The study method was a literature study and the material has been analysed using content analysis inspired by Forsberg & Wengström. The study shows seven main categories that should be considered in the treatment of patients:gaze, mimics, gestures, touch, distance, competence and conversation. Of these main categories, all except the main category `conversation´ answer the study’s first question: `which are the most central dimensions of the non-verbal communication in somatic care?´. All seven main categories answer the study’s second question: `How can nurses mediate caritative kinesics?´. The results show that good non-verbal communication skills are strongly connected to patient satisfaction. The nurses can express a healing body language, for example, by having a positive attitude, seek to turn the body and face towards the patient, use facial expressions and gestures adequately, maintain a good eye contact, keep the correct distance and by touching the patent consciously and purposefully. Nurses should raise their awareness of the importance of non-verbal communication and their own gestures and signs to decrease unnecessary suffering in care.

Tämä opinnäytetyö on osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) projektia `Me välitämme´, jonka tarkoituksena on lisätä hoitajien eettistä osaamista. Ihmisten välinen kanssakäyminen jakaantuu sekä sanalliseen että, sanattomaan kommunikointiin. Jos tämä sanaton ns. elekieli on ristiriidassa hoitajan puheen kanssa, potilas turhautuu, huolestuu ja luottamus hoitajaa kohtaan vähenee. Nämä tekijät johtavat siihen, että potilas kärsii. Hoitaja on silloin tietämättään aiheuttanut potilaalle hoidosta johtuvaa kärsimystä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä hoitajien tietoisuutta elekielen tärkeydestä hyvän hoidon kannalta, ja siten vähentää turhaa hoidosta aiheutuvaa kärsimystä.Työ rajoittuu somaattisiin aikuisiin potilaisiin. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty HUS:in arvoja sekä Jane Watsonin hoitotyön teoriaa. Tutkimuksen menetelmänä on käytetty kirjallisuustutkimusta ja siihen liittyvää sisältöanalyysia. Tutkimus löysi seitsemän pääkategoriaa jotka tulisi huomioida potilaan kohtaamisessa: katsekontakti, kosketus, eleet, ilmeet, etäisyys, hoitajan pätevyys ja keskustelu. Näistä pääkategorioista kaikki paitsi `keskustelu´ vastaa ensimmäiseen tutkimuskysymykseen: `Mitkä ovat elekielen keskeisimmät ulottuvuudet somaattisessa hoidossa´. Kaikki seitsemän pääkategoriaa vastaavat toiseen tutkimuskysymykseen: `Miten hoitaja voi ilmaista hoivaavaa elekieltä. Tulos osoitti, että hyvällä sanattomalla kommunikoinnilla on vahva yhteys potilastyytyväisyyteen. Hoitaja voi ilmaista tätä hoivaavaa elekieltä mm. positiivisella asenteella, pyrkimällä kääntämään keho ja kasvot potilaasta kohti, käyttämällä ilmeitä ja eleitä sopivasti, pyrkimällä hyvään katsekontaktiin, säilyttämällä oikea etäisyys potilaaseen sekä tavoitteellisella ja tietoisella koskettamisella. Hoitajan tulisi lisätä tietoisuuttaan sekä elekielen tärkeydestä että, omasta elekielestään jotta, turhaa hoidosta johtuvaa kärsimystä voitaisiin vähentää.