OSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA : Lapsen kokema osallisuus henkilöstön havainnoimana

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kvantitatiivista tutkimusotetta käyttäen sosiaaliselta orientaatioltaan erilaisten lasten osallisuuden kokemuksia varhaiskasvatuksen arjessa. Lisäksi selvitettiin aikuisen toiminnassa tapahtuvien muutosten ja päivän aikaisten tilanteiden ja tapahtumien yhteyttä lapsen osallisuuteen.

Tutkimuksen aineisto koostui Kehittävä palaute varhaiskasvatuksessa -hankkeessa ajalla 9.9.2017-30.4.2018 Kouvolassa, Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa, Vantaalla ja Turussa kerätystä observointiaineistosta. 51 527 havaintoa käsittänyt aineisto analysoitiin teorialähtöisesti vastaamalla tutkimuskysymyksiin siitä, miten erilaisten lasten osallisuus ilmenee, miten muutokset aikuisen toiminnassa vaikuttavat lasten osallisuuteen ja millainen toiminta parantaa lasten osallisuutta.

Tulosten luotettavuutta arvioitiin vertaamalla Kouvolan tuloksia kokonaisaineistosta saataviin tuloksiin. Kuntakohtaisissa tuloksissa virhemarginaali saattoi vaihdella huomattavasti mittarista riippuen. Kokonaisaineiston tulosten virhemarginaali on sen sijaan tapausten lukumäärän vuoksi erittäin pieni, joten pienetkin erot ovat tilastollisesti merkitseviä ja tulokset yleistettävissä.

Tutkimus osoittaa, että lapsia ei tule nähdä tietynlaisena ryhmänä, vaan jokainen lapsi tulee nähdä omanlaisenaan yksilönä, koska osallisuuden kokemuksiin vaikutetaan parhaiten juuri yksilölle ominaisen toiminnan ja tapojen avulla. Eniten aikuisen tukea osallisuutensa toteutumiseksi tarvitsee vetäytyvä lapsi. Erityisesti osallistuvan ja mukautuvan lapsen kohdalla tulisi muistaa selvittää myös lapsen oma tahto, sillä he ovat monessa mukana olematta kuitenkaan toimintaan sitoutuneita saati siitä innostuneita. Omaehtoiselle lapselle aikuisen läsnäolo on usein luonteeltaan vääränlaista ja osallisuuden kannalta jopa haitallista.

Tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että tällainen lasten näkökulmasta tehty tutkimus antaa kansallisen tason käytännöllistä sekä hyödynnettävää tietoa ja tulosten perusteella luotujen Forsellin osallisuuden indikaattoreiden muodossa tukea varhaiskasvatuksen ammattilaisille heidän työssään. Lisäksi todetaan, että lapsilähtöisen osallisuuden toteutumiseksi tarvitaan ehdottomasti lisää koulutusta ja tavoitteellista keskustelua.

This thesis was the quantitative research with the theory-based analysis of inclusion in early childhood education from the child’s perspective. The effects were also researched due to changes in adult action and activity that improves children’s inclusion.

This study used child observation data from 12 Finnish municipalities. The data was collected between 9th September 2017 and 30th April 2018 in the project called Progressive Feedback in Early Childhood Education.

The observation data consisted of 51 527 perceptions. The reliability was evaluated by comparing the results of Kouvola with the results of entire data.

In Kouvola, the margin of error varied considerably, but in entire data the margin of error was very small because of the number of cases. Even the smallest differences in the entire data are statistically significant and the results are universally usable.

The main result is that children are not a homogenous type of group, and they must be seen as individuals. The child, who is prone to withdraw, requires the most support. With adaptive and naturally participatory children it is important to find out their true own will because they are not necessarily committed to or excited about what they are doing. Whereas a spontaneous child, the presence of the adult is often wrong kind and even harmful to inclusion.

The most important conclusion of this research, conducted from the child’s perspective, is that it provides practical and useful information for national use. It also provides support to the work of early childhood educators in the form of the new Forsell’s indicators of inclusion.

Finally, it is clear that there is a need for further training and discussion to ensure the implementation of child-oriented inclusion.