Työperäisen säteilyaltistuksen mittaaminen isotooppiosastolla

Abstract

Isotooppilääketieteessä käytetään radioaktiivisia aineita, jotka altistavat henkilökunnan säännöllisesti pienille säteilyannoksille usein vuosien kuluessa. Suurimmat säteilyannokset terveydenhuollossa aiheutuvat isotooppiosastojen työntekijöille. Isotooppitutkimusten- ja hoitojen määrä on Suomessa voimakkaassa kasvussa. Erityisesti PET-tutkimukset lisääntyivät merkittävästi vuosien 2012 ja 2015 välillä. Säteilyannoksen ja syöpien kehittymisen välillä on lineaarinen suhde jo pienillä annoksilla.

Opinnäytetyön tavoitteena oli kirjallisuuskatsauksen avulla lisätä tietoa isotooppityössä käytettävistä dosimetreistä ja niiden käytöstä. Tarkoitus on koota yhteen uusinta tietoa henkilöannosmittauksen suorittamisesta. Opinnäytetyössä haettiin vastauksia kysymyksiin, mitä dosimetrejä on käytetty isotooppityössä säteilyannoksen mittaamiseen ja kuinka niitä on käytetty.

Opinnäytetyössä analysoiduissa tutkimuksissa kokonais-, iho- ja mykiön säteilyannosta on mitattu isotooppiosastoilla monilla erityyppisillä dosimetreilla monista eri anatomisista sijaintipaikoista. Valittu dosimetri ja sen anatominen sijainti vaikuttavat mitattuun säteilyannokseen. Säteilylain mukaan mittaamisessa pitäisi pyrkiä selvittämään työntekijän saama korkein säteilyannos, joka ei tutkimusten mukaan välttämättä aina toteudu. Tutkimusten mukaan työntekijöiden saamiin säteilyannoksiin vaikuttavat myös esimerkiksi työntekijän yksilölliset työtavat ja työtehtävät sekä säteilylajit, joille työntekijä altistuu.

Johtopäätöksenä todetaan, että säteilyannoksen mittaamiseen isotooppiosastolla liittyy monia haasteita. Tärkeää on selvittää kunkin työntekijän kohdalla yksilöllisesti säteilyannoksen jakautuminen, jotta korkein annos voidaan mitata mahdollisimman luotettavasti.

Personnel working at nuclear medicine units are exposed to low doses of radiation from radioactive tracers over a period of many years. The numbers of both nuclear medicine examinations and treatments are growing rapidly. There is a linear relationship between radiation doses a person is exposed to and the development of cancer, even at low doses.

The objective of this narrative literature review was to produce information on the use of various dosimeters at nuclear medicine units. The review compiled information on personal dosimetry from recent studies. Answers were sought to the questions of which dosimeters have been used for measuring radiation exposure in nuclear medicine units and how they have been used.

The studies analysed in this review reported the use of many types of dosimeters placed in various anatomical positions for the measuring of whole-body, skin and eye lens doses in nuclear medicine units. The choice of the dosimeter and its anatomical position affect the measured dose, along with factors such as individual working habits, work tasks and radiation types each worker is exposed to.

There is great variety, as well as many challenges, in the use of dosimeters in nuclear medicine units. It is important to establish the individual distribution of radiation for each worker as reliably as possible.