Hyvänlaatuisen asentohuimauksen tutkiminen ja hoito fysioterapeuttisin menetelmin
Kettunen, Minna; Kumpula, Sofia (2018)
Kettunen, Minna
Kumpula, Sofia
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018121421601

Tiivistelmä
Huimaus on yleinen oire väestön keskuudessa ja siihen saattaa liittyä liitännäisoireita, kuten pahoinvointia tai tasapainon häiriintymistä. Yleisin huimauksen aiheuttaja on hyvänlaatuinen asentohuimaus (BPPV) ja tätä esiintyy lähteestä riippuen jopa kolmannesosalla huimauksesta kärsivistä henkilöistä. Esiintyvyys on suurimmillaan keski-ikäisillä sekä ikääntyneillä henkilöillä, mutta sitä voi esiintyä myös nuoremmilla. Oiretta aiheuttaa sisäkorvan kaarikäytäviin kertyneet otoliittikiteet. BPPV:ta tutkitaan oireiden perusteella sekä kallistuskokeilla. Vaivaa hoidetaan asentohoidoilla eli manöövereillä, joista usein fysioterapeutit ovat vastuussa.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää Jämsän Terveys Oy:n fysioterapeuttien toimintaa yhtenäistämällä heidän fysioterapiakäytänteitään BPPV:n tutkimiseen ja hoitoon liittyen. Tavoitteena oli etsiä kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla luotettavat testit sekä tehokkaimmat fysioterapian hoitomanööverit toimeksiantajan fysioterapeuttien käyttöön.
Tutkimushaut tehtiin käyttäen Jyväskylän ammattikorkeakoulun käyttöliittymää kolmesta (3) tieteellisestä tietokannasta (Cochrane, PubMed, Cinahl). Tulokset analysoitiin sisällönanalyysia soveltaen. Tutkimusten ja kirjallisuuden perusteella luotiin opas Jämsän Terveys Oy:n fysioterapeuttien työvälineeksi asentohuimauksen hoitoon.
Tutkimuksien ja kirjallisuuden perusteella on löydettävissä useita testi- ja hoitomanöövereitä. Luotettaviksi yleisimmin käytetyiksi testeiksi BPPV:n muodon selvittämiseen todettiin Dix-Hallpike sekä Supine roll. Kaikki tutkimuksissa esille tulleet hoitomanööverit näyttivät olevan tehokkaita BPPV:n hoidossa, kunhan ne valitaan oikean muodon mukaan. Manöövereiden valinnassa korostuu myös yksilöllisyys, jolloin vaihtoehtoisista tekniikoista valitaan asiakkaalle sopivin hoitomanööveri.