Kuuden viikon tasapainoharjoittelun yhteys nivelsairaan tasapainoon

Abstract

Nivelsairaudet lisäävät niitä sairastavien kaatumisriskiä suhteessa muihin saman ikäisiin henkilöihin 30-35%. Jo itsestään kaatumiset ikääntyneillä ovat yleisiä, vaikkei kaatunut henkilö sairastaisikaan nivelsairautta. Kaatumistapaturmat lisääntyvät vuosi vuodelta Suomen ikärakenteen vuoksi ja yli 65-vuotiaista joka kolmas, ja yli 80-vuotiaista joka toinen, kaatuu vuosittain. Opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia subjektiivisen ja objektiivisen tasapainon kehittymistä tasapainon harjoittamisen myötä nivelsairailla henkilöillä. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää tasapainoharjoittelun mahdollisia hyötyjä osana kaatumisten ehkäisyä. Toimeksiantajana työssä toimii Turun Seudun Nivelyhdistys ry.

Opinnäytetyö toteutettiin tasapainointerventiona, joka sisälsi ryhmämuotoisen harjoittelun lisäksi osallistujien toimintakyvyn alku- sekä loppukartoitukset. Monipuolisen ryhmäharjoittelun sekä yksilöllisesti luodun kotiharjoitteluohjelman on aiemmin todettu vähentävän kaatumisten määrää sekä riskiä. Ryhmämuotoinen harjoittelu sisälsi tasapaino-, liikkuvuus- ja lihasvoimaharjoittelua. Osallistujat harjoittelivat myös kotona ryhmässä saatujen kotiharjoitteiden avulla. Aineiston keräämiseksi käytettiin haastattelua sekä objektiivisia mittareita: kaatumispelkokyselyä, Bergin tasapainotestiä, voimalevyllä mitattavaa asentohuojuntaa ja viiden toiston tuoliltanousutestiä. Kohderyhmänä opinnäytetyössä olivat nivelsairaat henkilöt, jotka kokivat tasapainonsa heikentyneen (n=6).

Opinnäytetyö osoitti, että kuuden viikon tasapainointerventiolla pystyttiin vaikuttamaan osallistujien kaatumisenpelkoon sekä kehittämään viiden toiston tuoliltanousutestin tuloksia. Loppuhaastatteluissa kävi myös ilmi, että neljä osallistujaa kuudesta koki tasapainonsa kehittyneen. Bergin tasapainotestin ja asentohuojunnan tuloksissa ei ollut näkyvissä merkittävää muutosta.

Tasapainointerventiolla pystyttiin vaikuttamaan interventioon osallistuneiden kaatumisenpelkoon ja lisäämään osallistujien liikkumisen varmuutta. Kaatumisenpelko itsessään on merkittävä kaatumisvaaraa lisäävä tekijä. Näin ollen pelon lievittymisen myötä interventio vähensi osallistujien kaatumisriskiä.

Osteoarthritis and rheumatoid arthritis are increasing the risk of falls comparing to the same aged peers by 30-35%. Even without arthritis disease, fallings are common among elderly people. Falling accidents are increasing year after year due to Finland’s age structure. Every third of over 65-year-olds and every second of over 80-year-olds are having a falling accident every year.

Purpose of this thesis is to research the development of subjective and objective balance in people with lower-limb osteoarthritis or rheumatoid arthritis after six weeks balance training. Thesis’s goal is to provide information about the possible benefits of balance training and prevention of falls. The thesis was made in collaboration with Turun Seudun Nivelyhdistys ry.

The thesis was executed as a balance intervention which included group-based exercise and evaluations at the beginning and end of the intervention. There is an evidence that versatile group training is decreasing the number of fallings. The intervention included balance, strength and mobility exercises. The subjects trained also at home based on the exercises given. The data for this thesis was gathered by using interview, fall efficiency scale, Berg’s balance scale, postural sway (measured on a force platform) and chair stand (5 times). The subjects in this thesis were people with osteoarthritis or rheumatoid arthritis who experienced problems with their balance (n=6).

The intervention showed that six weeks balance intervention has an effect on subjects’ fear of falling. There was also development on chair stands results. Interview at the end of the study showed that four out of six subjects experienced positive development on their balance skills. There were no significant changes in Berg’s balance scale or in the postural sway scores.

The balance intervention had an effect on subjects’ fear of falling and it increased subjects’ confidence of movement. Fear of falling increases the risk of falling itself. Therefore, the intervention had an impact in subjects’ risks of falling.