Houkutteleva koulutus asiakasymmärryksen avulla
Turunen, Marjo (2018)
Turunen, Marjo
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2018
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018121822127

Tiivistelmä
Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Opinnäytetyön ensimmäisenä tavoitteena oli tunnistaa koulutuksen houkuttelevuuteen
vaikuttavia tekijöitä. Tämän lisäksi toisena tavoitteena oli esittää kehitysideoita, joiden
avulla JAMK voi kehittää kansainvälistä logistiikkainsinööritutkinto-ohjelmaa houkuttelevuuden varmistamiseksi. Kolmantena tavoitteena oli rakentaa jatkuvan asiakaslähtöisen kehittämisen malli.
Tavoitteisiin vastattiin tietoperustan ja toteutetun tutkimuksen avulla. Asetettujen tavoitteiden laajuuden vuoksi tutkimus toteutettiin monimenetelmäisesti. Tutkimuksessa hyödynnettiin olemassa olevaa kvalitatiivista tutkimusdataa, jonka perusteella valmisteltiin teemahaastatteluiden teemat. Haastatteluihin osallistui 23 opiskelijaa kolmesta JAMK:n kansainvälisestä tutkinto-ohjelmasta. Haastatteluista tehdyn tyypittelyn ja analyysin perusteella järjestettiin työpaja yhdessä haastatteluihin osallistuneiden opiskelijoiden kanssa. Työpajaan osallistui kuusi opiskelijaa.
Tulokset koottiin yhteen eri menetelmistä tehtyjen analyysien perusteella. Keskeisimmät teemat, jotka vaikuttavat koulutuksen houkuttelevuuteen, olivat koulutuksen valintaan, tutkinto-ohjelmaan, JAMK:iin opiskelupaikkana, tiedonhakuun, työelämään sekä opiskelumaahan liittyvät tekijät. Tutkimuksen eri vaiheiden avulla rakennettiin jatkuvan asiakaslähtöisen kehittämisen malli, jota työn tilaaja voi hyödyntää esimerkiksi kehittäessään olemassa olevia koulutuksia. Mallin lisäksi esiteltiin kehitysideat seuraavalle 6 kuukaudelle, 1-2 vuodelle sekä 5 vuodelle. Näiden kehitysideoiden avulla työn tilaaja voi lähteä konkreettisesti kehittämään kansainvälistä logistiikkainsinööritutkinto-ohjelmaa.