Suomalaisten omakotiasukkaiden energiaköyhyys: Energia- vai sosiaalipoliittinen ongelma?
Gullman, Mirva (2019)
2019
Kaikki oikeudet pidätetään
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903142949
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903142949
Tiivistelmä
Energian hinnan noustessa asumiskulut kasvavat. Palkka- ja eläkeansiot eivät nouse samassa suhteessa ja siksi joillekin omakotiasukkaille saattaa muodostua tilanne, ettei asuintiloissa enää kyetä pitämään riittävää sisälämpötilaa. Lämmityskulujen ohella myös muut energiakustannukset kuten käyttösähkö ja lämmin vesi vievät suhteessa liian suuren osuuden käytettävissä olevista tuloista. Tällöin puhutaan energiaköyhyydestä. Riskiryhmiin kuuluvat muun muassa kasvukeskusten ulkopuolella sijaitsevissa öljy- ja sähkölämmitteisissä omakotitaloissa asuvat pienituloiset kotitaloudet.
Tavoitteena oli selvittää, miten hyvin suomalaisten omakotiasujien energiaköyhyys tunnistetaan ja millaisten tukitoimien avulla sitä voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää. Energiaköyhyyden tunnettuutta kartoitettiin haastattelemalla henkilöitä, jotka työssään kohtaavat energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä. Tietoa riskiryhmien käyttämistä tukitoimista ja palveluista etsittiin myös tilastojen avulla.
Suomalaisten omakotiasujien energiaköyhyys on ilmiönä uusi eikä sitä tunnisteta kattavan sosiaaliturvan ja yleisesti köyhyyden tueksi suunnattujen palvelujen ansiosta. Riskiryhmien taloudellista tilannetta paikataan osin kertaluontoisilla avustuksilla, mutta osin myös pysyviksi muodostuneiden sosiaalietuuksien avulla.
Energiaköyhyyden vähentämiseksi ongelma on tunnistettava nykyistä paremmin riskiryhmien parissa työskentelevien kesken. Ongelman tunnistamisen lisäksi tarvitaan nykyistä laajemmalle kohderyhmälle soveltuvia korjaus- ja energia-avustuksia. Asumiskuluja paikkaaviin sosiaalietuuksiin varatut rahat voitaisiin kohdentaa ongelman poistamiseen rahoittamalla energiaremontteja. Näin saataisiin lisättyä omakotitalojen energiatehokkuutta ja pienennettyä asumisen ilmastovaikutuksia.
Tavoitteena oli selvittää, miten hyvin suomalaisten omakotiasujien energiaköyhyys tunnistetaan ja millaisten tukitoimien avulla sitä voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää. Energiaköyhyyden tunnettuutta kartoitettiin haastattelemalla henkilöitä, jotka työssään kohtaavat energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä. Tietoa riskiryhmien käyttämistä tukitoimista ja palveluista etsittiin myös tilastojen avulla.
Suomalaisten omakotiasujien energiaköyhyys on ilmiönä uusi eikä sitä tunnisteta kattavan sosiaaliturvan ja yleisesti köyhyyden tueksi suunnattujen palvelujen ansiosta. Riskiryhmien taloudellista tilannetta paikataan osin kertaluontoisilla avustuksilla, mutta osin myös pysyviksi muodostuneiden sosiaalietuuksien avulla.
Energiaköyhyyden vähentämiseksi ongelma on tunnistettava nykyistä paremmin riskiryhmien parissa työskentelevien kesken. Ongelman tunnistamisen lisäksi tarvitaan nykyistä laajemmalle kohderyhmälle soveltuvia korjaus- ja energia-avustuksia. Asumiskuluja paikkaaviin sosiaalietuuksiin varatut rahat voitaisiin kohdentaa ongelman poistamiseen rahoittamalla energiaremontteja. Näin saataisiin lisättyä omakotitalojen energiatehokkuutta ja pienennettyä asumisen ilmastovaikutuksia.