Representaation etiikkaa : toiseuden kohtaaminen dokumenttielokuvan teossa
Brunou, Miki (2010)
Turun ammattikorkeakoulu
2010
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010060411501
http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010060411501
Tiivistelmä
Kirjallinen opinnäytetyöni Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta käsittelee dokumenttielokuvan teossa kohdattavia eettisiä haasteita ja ongelmakohtia. Ei ole olemassa arvovapaata ja neutraalia todellisuudenkuvausta. Kaikki kameran objektiivin tallentamat kuvat ovat kokemusmaailmamme representaatioita, tulkintoja todellisuudesta joka pakenee yksiselitteisyyttä ja yhdenmukaistavia maailmanselityksiä. Dokumenttielokuvan ohjaaja joutuu työssään tekemään lukemattomia valintoja, jotka määrittävät miten kuvauksen kohde valmiissa elokuvassa esitetään; minkälaisena ihmisenä hänet esitellään elokuvan katsojille.
Monien ammattilaisten puheessa toistuva autenttisuuden käsite nähdään sekä dokumentaarista elokuvakerrontaa määrittävänä terminä, että työtä ohjaavana ideaalina häilyvän ja vaikeasti tavoitettavan ’totuudellisuuden’ etsinnässä. Väitän, että idealistisista lähtökohdistaan huolimatta dokumenttielokuvat ovat kuitenkin viime kädessä tekijänsä näköisiä konstruktioita, jotka eivät niinkään peilaa todellisuutta, vaan aktiivisesti luovat sitä tekijän intentioista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä lähtien.
Pohdin työssäni eettisen kanssakäymisen ehtoja dokumenttielokuvan teossa nimenomaan kahden yksilön välisen suhteen kautta. Onko elokuvanteon ristipaineissa mahdollista raivata tilaa ja aikaa tasavertaiselle, sekä tekijän että kuvauksen kohteen persoonallisuutta ja tahtoa kunnioittavalle kohtaamiselle, jossa kuvauksen kohde on myös elokuvan tekijä, eikä ainoastaan ohjattava objekti? Voidaanko toiseuden kohtaamisen eettisiä prinsiippejä soveltaa myös elokuvanteon käytäntöön? Pureudun näihin kysymyksiin tarkoituksenani laajentaa dokumenttielokuvan ympärillä käytävää eettistä keskustelua myös tekijän ja kuvauksen kohteen suhdetta koskevaksi, kun se perinteisesti on käyty tekijän ja yleisön välisen – teosten totuudellisuutta arvottavan – problematiikan pohjalta. Sen sijaan, että pyrkisin määrittelemään totuudellisen representaation ehtoja sinänsä, yritän kartoittaa vaihtoehtoisia kerrontatapoja, jotka kunnioittavat sekä tekijän, että kuvauksen kohteen maailmankatsomusta ja yksilöllistä näkökulmaa.
Monien ammattilaisten puheessa toistuva autenttisuuden käsite nähdään sekä dokumentaarista elokuvakerrontaa määrittävänä terminä, että työtä ohjaavana ideaalina häilyvän ja vaikeasti tavoitettavan ’totuudellisuuden’ etsinnässä. Väitän, että idealistisista lähtökohdistaan huolimatta dokumenttielokuvat ovat kuitenkin viime kädessä tekijänsä näköisiä konstruktioita, jotka eivät niinkään peilaa todellisuutta, vaan aktiivisesti luovat sitä tekijän intentioista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä lähtien.
Pohdin työssäni eettisen kanssakäymisen ehtoja dokumenttielokuvan teossa nimenomaan kahden yksilön välisen suhteen kautta. Onko elokuvanteon ristipaineissa mahdollista raivata tilaa ja aikaa tasavertaiselle, sekä tekijän että kuvauksen kohteen persoonallisuutta ja tahtoa kunnioittavalle kohtaamiselle, jossa kuvauksen kohde on myös elokuvan tekijä, eikä ainoastaan ohjattava objekti? Voidaanko toiseuden kohtaamisen eettisiä prinsiippejä soveltaa myös elokuvanteon käytäntöön? Pureudun näihin kysymyksiin tarkoituksenani laajentaa dokumenttielokuvan ympärillä käytävää eettistä keskustelua myös tekijän ja kuvauksen kohteen suhdetta koskevaksi, kun se perinteisesti on käyty tekijän ja yleisön välisen – teosten totuudellisuutta arvottavan – problematiikan pohjalta. Sen sijaan, että pyrkisin määrittelemään totuudellisen representaation ehtoja sinänsä, yritän kartoittaa vaihtoehtoisia kerrontatapoja, jotka kunnioittavat sekä tekijän, että kuvauksen kohteen maailmankatsomusta ja yksilöllistä näkökulmaa.