Kuunnelman anatomia : ideasta toteutukseen
Tuominen, Petri (2019)
2019
Kaikki oikeudet pidätetään
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903314059
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201903314059
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on yleisesitys kuunnelmasta taidemuotona ja siitä prosessista minkä tuloksena kuunnelma syntyy.
Käsittelytapa on kaksiosainen: ensimmäinen osa määrittelee ja tarkastelee kuunnelman ominaislaatua omana esittävän taiteen muotonaan. Lukujen aiheita ovat kuunnelma- sanan määrittely sekä vaihtoehtoiset termit, kuunnelman olemus äänikuvana, kuunnelman asema ja kehittäminen sekä kolme mahdollista dramaturgista lähestymistapaa kuunnelmaan: kirjallisuus, draama ja ääni. Lisäksi käsitellään puhetta ja kieltä kuunnelman keskeisenä ilmaisukeinona.
Toinen osa kertoo, miten kuunnelma tehdään ja käy läpi tyypilliset työvaiheet: ideointi, käsikirjoittaminen, äänittäminen ja editointi. Lisäksi käsitellään näyttelemistä ja ohjaamista, mikä tai kuka on ”kertoja”, ja esimerkiksi miten monta henkilöhahmoa kuunnelmaan tarvitaan.
Käsittelytapa on teoreettinen, käytännöllinen ja myös tietoinen suomalaisen kuunnelmataiteen historiasta. Lähdemateriaalina on käytetty kirjallisuutta, haastatteluja sekä tekijän omaa tietoutta ja kokemuksia kuunnelmien tekemisestä.
Yhteenvetona kuunnelma todetaan edulliseksi ja kevyeksi ”Tee se itse välineeksi”, jossa ääni on ainoa ilmaisukeino. Luonteeltaan kuunnelma on aina fiktio, mutta ei aina välttämättä draama. Kuunnelma vetoaa kuuntelijan mielikuvitukseen, sillä kuuntelija visualisoi kuulemansa omassa päässään. Tekijälleen kuunnelma antaa paljon vapauksia, mutta asettaa samalla myös rajoituksia. Kuunnelma voi olla kirjallinen, musikaalinen, äänellinen tai runollinen. Sen tekemiseen tarvitaan äänityslaite, editointiohjelma ja kuulokkeet. Nykyaikaisella äänitysteknologialla kuunnelman tekeminen on periaatteessa mahdollista jokaiselle: yksin tai yhdessä This thesis is a general guide to what is an audioplay and how to make one yourself..
The structure of this thesis has two parts. The first part explains what is an audioplay and examines the quality of audioplay as an independent form of the performing arts. This part has several themes including the definition of the word "audioplay" and alternative terms (for example radio play, audio fiction), the essence of audioplay as "a picture of sound", the current state and development of audioplay and three dramaturgic possibilities in approaching audioplay: literature, drama and sound. In addition, the thesis covers speach and language as major ways of expression in audioplays.
The second part explains, how to make an audioplay. It describes typical stages of the process: thinking of ideas, writing the script, recording and editing. In addition it discusses acting and directing, what or who the "narrator" is and how many characters are needed in an audioplay, for example.
The source material used in this thesis includes literature on the subject, the author's own knowledge and experience of making audioplays and interviews. The way of covering the subject is theoretical, practical and aware of the history of Finnish audioplay.
In this thesis audioplay was found to be an affordable and light "do it yourself" tool, which can be used by anyone, by oneself or with a group. In audioplay sound is the only way to express. Audioplay is always fiction, but not necessarily drama. Audioplay appeals to the listener's imagination and the listener visualizes the contents in his own head. Audioplay gives a lot of freedom to its maker, but it also has its challenges. Audioplay can be written, musical, auditive or lyrical. In order to make an audioplay a recording device, an editing program and headphones are needed.
Käsittelytapa on kaksiosainen: ensimmäinen osa määrittelee ja tarkastelee kuunnelman ominaislaatua omana esittävän taiteen muotonaan. Lukujen aiheita ovat kuunnelma- sanan määrittely sekä vaihtoehtoiset termit, kuunnelman olemus äänikuvana, kuunnelman asema ja kehittäminen sekä kolme mahdollista dramaturgista lähestymistapaa kuunnelmaan: kirjallisuus, draama ja ääni. Lisäksi käsitellään puhetta ja kieltä kuunnelman keskeisenä ilmaisukeinona.
Toinen osa kertoo, miten kuunnelma tehdään ja käy läpi tyypilliset työvaiheet: ideointi, käsikirjoittaminen, äänittäminen ja editointi. Lisäksi käsitellään näyttelemistä ja ohjaamista, mikä tai kuka on ”kertoja”, ja esimerkiksi miten monta henkilöhahmoa kuunnelmaan tarvitaan.
Käsittelytapa on teoreettinen, käytännöllinen ja myös tietoinen suomalaisen kuunnelmataiteen historiasta. Lähdemateriaalina on käytetty kirjallisuutta, haastatteluja sekä tekijän omaa tietoutta ja kokemuksia kuunnelmien tekemisestä.
Yhteenvetona kuunnelma todetaan edulliseksi ja kevyeksi ”Tee se itse välineeksi”, jossa ääni on ainoa ilmaisukeino. Luonteeltaan kuunnelma on aina fiktio, mutta ei aina välttämättä draama. Kuunnelma vetoaa kuuntelijan mielikuvitukseen, sillä kuuntelija visualisoi kuulemansa omassa päässään. Tekijälleen kuunnelma antaa paljon vapauksia, mutta asettaa samalla myös rajoituksia. Kuunnelma voi olla kirjallinen, musikaalinen, äänellinen tai runollinen. Sen tekemiseen tarvitaan äänityslaite, editointiohjelma ja kuulokkeet. Nykyaikaisella äänitysteknologialla kuunnelman tekeminen on periaatteessa mahdollista jokaiselle: yksin tai yhdessä
The structure of this thesis has two parts. The first part explains what is an audioplay and examines the quality of audioplay as an independent form of the performing arts. This part has several themes including the definition of the word "audioplay" and alternative terms (for example radio play, audio fiction), the essence of audioplay as "a picture of sound", the current state and development of audioplay and three dramaturgic possibilities in approaching audioplay: literature, drama and sound. In addition, the thesis covers speach and language as major ways of expression in audioplays.
The second part explains, how to make an audioplay. It describes typical stages of the process: thinking of ideas, writing the script, recording and editing. In addition it discusses acting and directing, what or who the "narrator" is and how many characters are needed in an audioplay, for example.
The source material used in this thesis includes literature on the subject, the author's own knowledge and experience of making audioplays and interviews. The way of covering the subject is theoretical, practical and aware of the history of Finnish audioplay.
In this thesis audioplay was found to be an affordable and light "do it yourself" tool, which can be used by anyone, by oneself or with a group. In audioplay sound is the only way to express. Audioplay is always fiction, but not necessarily drama. Audioplay appeals to the listener's imagination and the listener visualizes the contents in his own head. Audioplay gives a lot of freedom to its maker, but it also has its challenges. Audioplay can be written, musical, auditive or lyrical. In order to make an audioplay a recording device, an editing program and headphones are needed.