Työhyvinvoinnin johtamisen kehittäminen lähiesimiestyössä: Case: ABC Kokkola
Viiperi, Kalle-Antti (2019)
Viiperi, Kalle-Antti
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052010660

Tiivistelmä
Kauppojen aukiolot vapautettiin eduskunnan päätöksellä vuoden 2016 alussa. Tämä on näkynyt S-ryhmän ABC-ketjussa marketkaupan vähentymisenä, joka on aiheuttanut ketjussa työn tehostamista ja prosessien miettimistä uudelleen myös ketjun ravintolatoiminnassa. Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia työhyvinvointia ja työssä jaksamista ABC Kokkolassa kolme vuotta kauppojen aukiolojen vapauttamisen jälkeen. Työn tavoitteena oli myös kehittää ABC Kokkolan esimiestiimin johtamista tukemaan työntekijöiden työhyvinvointia ja työssä jaksamista organisaatiossa toteutetun työhyvinvointikyselyn pohjalta.
Tämä opinnäytetyö on tutkimuksellinen opinnäytetyö, jossa yhdisteltiin sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen tutkimuksen keinoja. Kysely koostui sekä matriiseista että avoimista kysymyksistä, ja se järjestettiin ABC Kokkolan työntekijöille huhtikuussa 2019. Kyselyn teemoina olivat työkyky, työyhteisö, työn kehittäminen, työn ja elämän tasapaino, palaute, työn imu, työn kuormittavuus sekä työhyvinvoinnin kehittäminen. Tavoitteena oli löytää kehittämiskohteita esimiestyöstä työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kehittämisen näkökulmasta, ja löytää tutkimuksen pohjalta keinoja johtamisen tueksi parantamaan organisaation työhyvinvointia tulevaisuudessa.
Kyselyn tulosten pohjalta tehtiin esimiestyön kehittämissuunnitelma, jonka pohjalta tutkittavan organisaation esimiehet kehittävät osaamistaan ja toimintatapojaan parantaakseen työhyvinvoinnin johtamista organisaatiossaan. Keskeisimpänä kehittämiskohteena nähtiin organisaation keskustelukulttuurin kehittäminen esimerkiksi lisäämällä annetun palautteen määrää, asettamalla työlle selkeitä tavoitteita ja kehittämällä organisaation perehdytyskäytäntöjä. Kehittämissuunnitelmassa käsitellään myös työvuorosuunnittelua, tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden kehittämistä sekä koko henkilökunnan osallistamista organisaation kehittämiseen ja toteutettaviin muutoksiin.