Yhdessä tekemisen meiningin kasvattaminen - työvoiman pysyvyyden varmistaminen Leijona Catering Oy:llä
Rosti, Auli (2019)
Rosti, Auli
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052211211

Tiivistelmä
Työntekijä on yrityksen tärkein voimavara. Tähän asiaan yhdistettynä viime vuosina yhä koko ajan lisääntyvä työvoiman saatavuuden haasteet catering –alalla, ovat nostaneet keskusteluun nykyisen työvoiman pysyvyyden varmistamisen, johon tämä opinnäytetyö ottaa kantaa johdollisesta näkökulmasta.
Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää työntekijöiden, ravintolapäälliköiden ja liiketoiminta-johdon näkökulmasta katsottuna tekijöitä, joilla saadaan vahvistettua Leijona Catering Oy:n palveluksessa olevien työntekijöiden sitoutuneisuutta sekä viihtyvyyttä työssä. Lisäksi tutustuttiin Leijonan v. 2018 tehtyihin tutkimuksiin sekä benchmarkattiin palvelualan toimijoita heidän näkemyksestään edelle mainituista tekijöistä.
Menetelminä käytettiin kirjallisuuteen tutustumista sekä kysely- ja haastattelututkimusta. Työn tuotoksena syntyi kehitysehdotuksia niin liiketoimintajohdon, ravintolapäälliköiden kuin tukitoimintojen käyttöön. Työ kokonaisuudessaan tehtiin 1.12.2018-17.5.2019 välisenä ajankohtana.
Teoriaosuudessa käsitellään mm. mitä hyvä johtaminen on - työntekijäymmärrystä, valmentavaa-, onnistumisten- sekä tunnejohtamista. Yhdessä tekemisen meiningin kasvattamista – innostuksen ilmapiirin mahdollistamista, keskustelevaa ilmapiiriä, onnistumisen iloa ja hyvää fiilistä.
Tutkimusosiossa käsitellään saatuja tuloksia, teemoitellaan niitä mahdollisuuksien mukaan tiiviimmiksi kokonaisuuksiksi sekä pohditaan saatuja tuloksia niiden mahdollisia yhteneväi-syyksiä tai mahdollisia ristiriitaisuuksia.
Johtopäätöksenä voidaan todeta työntekijöiden pysyvyyteen isoimpana tekijänä vaikuttavan yhä enenevissä määrin johtamisen. Ihmisiä tulee arvostaa, heitä tulee kuunnella, osallistaa toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen – tehdä ja onnistua yhdessä hyvän valmentavan johtamisen avulla työntekijää ymmärtäen ja tunteet huomioiden. Toiminnan tulee olla vuorovaikutteista, ilmapiirin hyvä ja työn motivoivaa, joista jokaisella henkilöllä on vastuu, ei vain esimiehillä”
Työn tuotoksena syntyneet kehitysehdotukset jaoteltiin seuraavien teemojen alle: esimiehen rooli, johtaminen, vuorovaikutus, rekrytointi, perehdytys sekä muuta, johon on koottu edellä mainittujen teemojen ulkopuoliset kehitysehdotukset. Syntyneet kehitysehdotuksen käydään läpi liiketoimintajohdon kanssa.