Yritysmyyjänä kehittyminen ja osaamisen syventäminen
Ritakorpi, Santtu (2019)
Ritakorpi, Santtu
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019052913201

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on portfoliomallinen tutkimus kirjoittajan ammatillisen kehittymisen tarkasteluun, ja sen tueksi. Työn tavoite on myyntialan teoriaa reflektoiden tutkia kirjoittajan kehitystarpeita, ja syventää niiden perusteella ymmärrystään sekä heikkouksistaan, että vahvuuksistaan yritysmyyjänä. Tarve tälle itsetutkinnalle ennen työuran jatkumista oli akuutti, ja sen myötä löytyi odottamattomiakin löydöksiä tulevaisuudelle.
Työ alkaa teoriaosuudella, jossa perehdytään ammattimyyjän tärkeimpiin osaamistarpeisiin, ja luonteenpiirteisiin. Ensimmäisenä käydään vaihe kerrallaan lävitse myyntiprosessia, ja siihen liittyviä yritysmaailman tekijöitä, sekä tavoitteita. Teoriaosion päättää kappale huippumyyjissä tunnistetuista ominaisuuksista ja asenteista, jotka luovat mahdollisuuden persoonallisuuden henkilökohtaiselle kehittämiselle.
Ennen portfoliota ja itsearviointia opinnäytetyö esittelee sen toteutussuunnitelmaa ja aikataulua. Lisäksi käydään läpi toteutuksen onnistumista, ja työn vaiheiden realisoitumista, mikä tarjoaa vielä yhden tilaisuuden oppimiselle.
Portfolio-osuus alkaa tutkimalla kirjoittajan urapolkua ja opintojen aikana tapahtunutta kehitystä, sekä paneutuu myös tämän persoonallisuuteen ja luontaisiin taipumuksiin. Tätä tarkastelua hyödyntäen portfolion itsearviointiosuudessa tutkitaan teoriaa reflektoiden kirjoittajan tilaisuuksia ja tarpeita kehittyä sekä yritysmyyjänä, että ihmisenä. Lisäksi työ pohtii myös osa-alueita, joilla kirjoittajan osaaminen on jo hyvällä tasolla, sekä keinoja hyödyntää niitä muun kehittymisen tukena.
Laaja-alaisen itsearvioinnin ja reflektoinnin myötä opinnäytetyön lopputuloksena paljastui joitain piileviä kehitystarpeita, sekä monet aiemmin pintapuoliset osaamisalueet saivat paljon vahvistusta. Työ syventää kirjoittajan ymmärrystä itsestään, ja tarpeistaan yritysmyyjänä, sekä tarjoaa konkreettisia suuntaviivoja itsensä kehittämiseksi.
Työ on toteutettu vuonna 2019 maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana.