Lean-päivittäisjohtaminen hajautetussa tiimissä : Sähköinen Lean-taulu osana päivittäisjohtamista ja jatkuvaa parantamista
Suominen, Sanna (2019)
Suominen, Sanna
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019053113635

Tiivistelmä
Lean on kansainvälisesti käytössä oleva johtamisfilosofia terveydenhuollossa. Sen avulla voidaan tehostaa prosesseja, vähentää kustannuksia ja johtaa kehittämistä. Leanin käyttöönotto etenee yleensä asteittain Lean-menetelmien ja -työkalujen käyttämisestä kohti kokonaisvaltaista johtamisjärjestelmää. Satakunnan sairaanhoitopiirissä Lean on ollut käytössä muutaman vuoden ajan kehittämisen työkaluna.
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää sähköinen Lean-taulu hajautetulle tiimille. Tarkoituksena oli myös selvittää sähköisen Lean-taulun käytettävyyttä päivittäisjohtamisessa ja vaikutuksia jatkuvan parantamisen toteutumisessa hajautetulla tiimillä.
Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena, jonka vaikutuksia arvioitiin kyselytutkimuksella. Tutkittava työyhteisö oli Satakunnan sairaanhoitopiirin sosiaalityöntekijöiden yksikkö, jossa työskentelee yhteensä 32 henkilöä viidellä eri paikkakunnalla. Kyselytutkimus toteutettiin Webropol-kyselynä sosiaalityöntekijöiden yksikön etulinjan työntekijöille. Kyselytutkimuksen vastausprosentti oli 33 %.
Sosiaalityöntekijöiden yksikölle kehitettiin sähköinen Lean-taulu Satakunnan sairaanhoitopiirin intranettiin. Sen sisältö vastasi teorian mukaisia suosituksia. Sähköinen Lean-taulu ei ollut päivittäisessä käytössä eikä sillä ollut todennettuja vaikutuksia jatkuvan parantamisen toteutumiseen. Tulokset ovat tyypillisiä, kun kyseessä on yksittäisen Lean-työkalun käyttäminen. Sähköisessä Lean-taulussa nähtiin kuitenkin mahdollisuuksia, joten edellytyksiä ajattelutapojen ja toiminnan muutoksiin on kehittämistyön edetessä tutkimuksen jälkeen.