Tampereen huumehoidon kynnykset ja oikeudenmukaiset laitoskuntoutukseen pääsyn kriteerit
Vaattovaara, Otto; Vartiainen, Elmo (2019)
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019060515081
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019060515081
Tiivistelmä
Tampereen huumehoidon palvelujärjestelmälähtöisiä kynnyksiä ei olla tutkittu aikaisemmin asiakkaiden näkökulmasta avohoitopainotteisen Kukaan ei putoa -mallin käyttöön ottamisen jälkeen. Tässä opinnäytetyössä halusimme tuoda niiden ihmisten äänen kuuluviin, joilla on kokemuksia erilaisiin Tampereen huumehoidon palveluihin hakeutumisesta tai ollut aikomuksia hakeutua erilaisiin huumehoidon palveluihin. Selvitimme opinnäytetyössä erilaisia palvelujärjestelmälähtöisiä kynnyksiä Tampereen huumehoitoon hakeutumisessa, pääsyssä, sekä haastateltavien näkökulmaa oikeudenmukaisista laitoshoitoon- ja kuntoutukseen pääsyn kriteereistä.
Teoreettisina lähtökohtina on hyödynnetty aikaisempia tutkimuksia palvelujärjestelmälähtöisistä kynnyksistä, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, eri asiantuntijoiden ja viranomaisten haastatteluja, sekä lausuntoja, eri viranomaistahojen, sekä työryhmien muistioita ja oikeusasiamiehen päätöksiä. Tutkimuksen aineisto on kerätty puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Haastattelut tehtiin yksilöhaastatteluina.
Tutkimuksen tulosten mukaan Tampereen huumehoitoon pääsyssä ja hakeutumisessa on useita palvelujärjestelmälähtöisiä kynnyksiä, jotka vaikeuttavat erilaisiin palveluihin pääsemistä ja nostavat kynnystä hakeutua palveluihin. Haastateltavien näkökulmasta palvelujärjestelmälähtöisiä kynnyksiä Tampereen huumehoidon palveluihin hakeutumisessa ovat leimautuminen, huonosti keskenään toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut, laitoshoitoon- ja kuntoutukseen pääsyn hitaus ja palveluihin hakeutuvien ihmisten uskon puute laitoskuntoutukseen pääsystä. Huumehoidon palveluihin pääsemisen kynnyksiä olivat erityisesti epätasa-arvoinen korvaushoitoon pääseminen, pitkät jonot ja odotusajat avohoitoon ja -kuntoutukseen pääsyssä ja se, ettei laitoshoitoon ja -kuntoutukseen halutessaan pääse, koska laitoshoitoon pääsyn kriteereitä on vaikea täyttää ja laitoshoito- ja kuntoutuspaikkoja ei ole tarpeeksi.
Oikeudenmukaisena laitoshoitoon ja -kuntoutukseen pääsyn kriteerinä pidettiin pitkäaikaiseen laitoskuntoutukseen hakeutuvan ihmisen subjektiivisen kokemuksen kunnioittamista hoidon tarpeesta, koska jo pitkäaikaiseen laitoskuntoutukseen hakeutumisen nähtiin osoittavan tarpeeksi motivaatiota sitoutua hoitoon ja kuntoutukseen. Motivaatiota voitaisiin myös mitata muutamalla tapaamisella, joissa käsiteltäisiin laitoshoitoon ja -kuntoutukseen sitoutumista. Vaihtoehtoisesti laitoshoidon ja -kuntoutuksen tarve, sekä motivaatio hoitoon sitoutumisesta voitaisiin arvioida lyhytaikaisemman laitosmuotoisen katkaisuhoidon aikana.
Teoreettisina lähtökohtina on hyödynnetty aikaisempia tutkimuksia palvelujärjestelmälähtöisistä kynnyksistä, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, eri asiantuntijoiden ja viranomaisten haastatteluja, sekä lausuntoja, eri viranomaistahojen, sekä työryhmien muistioita ja oikeusasiamiehen päätöksiä. Tutkimuksen aineisto on kerätty puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Haastattelut tehtiin yksilöhaastatteluina.
Tutkimuksen tulosten mukaan Tampereen huumehoitoon pääsyssä ja hakeutumisessa on useita palvelujärjestelmälähtöisiä kynnyksiä, jotka vaikeuttavat erilaisiin palveluihin pääsemistä ja nostavat kynnystä hakeutua palveluihin. Haastateltavien näkökulmasta palvelujärjestelmälähtöisiä kynnyksiä Tampereen huumehoidon palveluihin hakeutumisessa ovat leimautuminen, huonosti keskenään toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut, laitoshoitoon- ja kuntoutukseen pääsyn hitaus ja palveluihin hakeutuvien ihmisten uskon puute laitoskuntoutukseen pääsystä. Huumehoidon palveluihin pääsemisen kynnyksiä olivat erityisesti epätasa-arvoinen korvaushoitoon pääseminen, pitkät jonot ja odotusajat avohoitoon ja -kuntoutukseen pääsyssä ja se, ettei laitoshoitoon ja -kuntoutukseen halutessaan pääse, koska laitoshoitoon pääsyn kriteereitä on vaikea täyttää ja laitoshoito- ja kuntoutuspaikkoja ei ole tarpeeksi.
Oikeudenmukaisena laitoshoitoon ja -kuntoutukseen pääsyn kriteerinä pidettiin pitkäaikaiseen laitoskuntoutukseen hakeutuvan ihmisen subjektiivisen kokemuksen kunnioittamista hoidon tarpeesta, koska jo pitkäaikaiseen laitoskuntoutukseen hakeutumisen nähtiin osoittavan tarpeeksi motivaatiota sitoutua hoitoon ja kuntoutukseen. Motivaatiota voitaisiin myös mitata muutamalla tapaamisella, joissa käsiteltäisiin laitoshoitoon ja -kuntoutukseen sitoutumista. Vaihtoehtoisesti laitoshoidon ja -kuntoutuksen tarve, sekä motivaatio hoitoon sitoutumisesta voitaisiin arvioida lyhytaikaisemman laitosmuotoisen katkaisuhoidon aikana.