Perehdytyksen tarkistuslista : Kurikan ammattioppilaitoksen perehdyttämisen tueksi
Joensuu, Teemu; Paakkanen, Timo (2008-12-10)
Joensuu, Teemu
Paakkanen, Timo
Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK University of Applied Sciences
2008-12-10
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa
henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jamk-1233232781-4
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jamk-1233232781-4
Tiivistelmä
Perehdyttäminen on noussut viime aikoina Kurikan ammattioppilaitoksessa yhdeksi tärkeimmistä kehittämiskohteista. Perehdytyksen tarve on kasvanut ja kasvaa koko ajan henkilöstön ikääntymisen ja eläköitymisen myötä. Oppilaitokseen perustettiin työryhmä suunnittelemaan ja toteuttamaan perehdyttämisen kehittämiseen tähtäävää hanketta. Hankkeen tavoitteena oli selkeyttää ja yhdenmukaistaa perehdyttämisen toteuttamista. Nykytilanteen kartoittamiseksi tehtiin kysely oppilaitoksen opettajille. Kyselyssä pyrittiin selvittämään opettajien tuntemuksia ja ajatuksia omasta perehdyttämisestään. Kysely lähetettiin 45 opettajalle. Heistä 18 vastasi kyselyyn. Johtopäätökset tehtiin saatujen vastauksien perusteella. Kyselystä ilmeni, ettei perehdytys ole ollut läheskään aina tarpeeksi kattava. Kyselyn tulosten pohjalta saatiin idea laatia tarkistuslista perehdytyksen tueksi. Tarkistuslistan avulla perehdytyksestä tulee yhdenmukaista ja kontrolloitua. Sen avulla oppilaitoksen johto voi varmistua siitä, että opettajien perehdyttämisessä käydään läpi kaikki tärkeimmät opettajan työhön liittyvät ja sitä tukevat asiat. Samalla varmistetaan työntekijöiden sopeutuminen Kurikan ammattioppilaitoksen toimintatapoihin. Tarkistuslistan sisällöstä kysyttiin mielipiteitä laajasti, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin koko työyhteisöä. Sisältöä paranneltiin saadun palautteen mukaisesti ja se otettiin koekäyttöön uusien opettajien perehdytyksen yhteydessä syksyllä 2008. Tulevaisuus näyttää kuinka hyvin tavoite luoda toimiva perehdytysmalli Kurikan ammattioppilaitokseen toteutuu. Mikäli perehdytyksen tarkistuslista todetaan hyväksi työkaluksi, voidaan sitä käyttää myös muiden yksiköiden perehdyttämisessä liittyessämme ensi vuoden alusta Seinäjoen koulutuskuntayhtymään.