Luku- ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien koulutukselliset erityistarpeet : kokemuksia ja hyviä käytänteitä

Abstract

Työn tilasi Savonlinnan kaupungin sosiaalitoimisto. Sen tavoitteena oli selvittää, miten lukuja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien koulutus kannattaisi järjestää. Työ toteutettiin haastattelemalla puhelimitse yhdeksää luku- ja kirjoitustaidottomien kouluttajaa eri puolilta Suomea sekä yhtä TE-keskuksen edustajaa. Alussa selvitettiin käsitteitä luku- ja kirjoitustaito ja – taidottomuus sekä luku- ja kirjoitustaidon opetuksen tavoitteita, Suomen pakolaispolitiikkaa ja pakolaisten kotoutumista yhteiskuntaamme. Haastattelujen perusteella luku- ja kirjoitustaidottomille sopiva opetusryhmä oli pieni ja homogeeninen. Sopivana opiskelupäivän pituutena pidettiin neljää tuntia ja koko koulutuksen kestona vähintään yhtä lukuvuotta. Opiskelijat tarvitsisivat erityisesti aikaa taitojensa kehittämiselle. Olisi suosittava toiminnallisia ja puhuttua kieltä kehittäviä opetusmenetelmiä. Traumaattinen tausta olisi huomioitava. Vanhemmille opiskelijoille ei pitäisi asettaa yhtä suuria tavoitteita kuin nuorille. YKI1-tason saavuttaminen ei onnistu kaikilta. Järkevämpää olisi pyrkiä arjen taitojen hallitsemiseen. Opiskelijat olivat toivoneet enemmän puhumisen opetusta. Tekemällä oppimista pidettiin mielekkäänä. Tutkittua tietoa opiskelijoiden sijoittumisesta jatkokoulutukseen ja työelämään ei ollut. Opettaja tarvitsi erityisesti oikeaa asennetta ja opetettavien erityisproblematiikan tuntemista. S2-koulutusta ei pidetty välttämättömänä. Hyvän opettajan ominaisuuksiksi mainittiin mm. luovuus, empaattisuus ja positiivisuus. Koulutuksen toivottiin muodostavan pidempiä koulutuspolkuja. Opettajat kaipasivat mm. lisäresursseja tukiopetukseen, opiskelijahuoltoa ja verkostoitumista. Opetus kannattaisi keskittää yhteen oppilaitokseen, jonka sisään rakennettaisiin 2-3 vuoden pituisia, moduuleista koostuvia yksilöllisiä koulutuspolkuja. Opiskelijoiden alkukartoitukseen ja kouluavustajiin olisi panostettava. Suunnitteluyhteistyötä oppilaitoksen, sosiaalitoimiston ja työvoimatoimiston välillä tulisi lisätä.

This research was assigned by the Social security office of Savonlinna. First, literacy and illiteracy were defined. Finnish refugee politics and integration were discussed. Nine educators from different educational establishments and one project coordinator from the Employment and Economic Development Centre were interviewed. Results of this study show that it would be ideal to teach illiterate people in small homogenous groups. Their training should last at least for one school year. The learning-by-doing method was useful. An interpreter must be used while defining individual learning goals. Primary illiterate and older students did not achieve NCLP L1 in all components of language. Secondary illiterate usually achieve it and know some grammar. More realistic goals must be placed for older students and primary illiterate, e.g. can write her/his name, knows numbers, recognises street signs, can use public transport. Illiterate, they wanted more education and more speaking. They were interested in education possibilities. Finnish as a second language teacher education doesn’t answer the needs of illiterate students. More important is the right attitude - to be sensitive for students’ needs, not to demand too much. An educator should be creative, positive and empathetic. Educators wanted networking, sharing ideas and material. Individual, incessant education paths (2-3 years) in the same educational institute should be planned. School assistants and interpreter\'s services are necessary. Social security and employment officials and educators should cooperate in planning the education. The education of illiterate people may be expensive but it’s cheaper than costs of exclusion.