Lähiopiskeluvalmennuksesta apu opiskelukyvyn paranemiseen?
Istolainen, Tuija (2007-02-09)
Istolainen, Tuija
Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK University of Applied Sciences
2007-02-09
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa
henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jamk-1202894664-1
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jamk-1202894664-1
Tiivistelmä
Lähiopiskeluvalmennus on osa I hope- harkiten opinnoissa eteenpäin -kehittämishanketta. I hope on tarkoitettu Kuopion yliopiston opiskelijoille, joilla on vaikeutta edetä opinnoissaan mielenterveysongelmien vuoksi. Lähiopiskeluvalmennus tarkoittaa opiskelijan opiskelua omien tavoitteidensa mukaisesti omassa opinto-ohjelmassaan yliopistolla tai Invalidiliiton Kuopion kuntoutus- ja työklinikalla. Lähiopiskeluvalmennuksessa opiskelija saa ohjausta opiskeluunsa, mutta ei substanssiohjusta eli ainekohtaista ohjausta, jonka hän saa yliopistolta. Lähiopiskeluvalmennuksen viitekehys muodostui Kolbin kokemuksellisen oppimisen mallista. Mallissa kokemuksellisuus ja kokeilu sekä niiden reflektointi ovat keskeisiä asioita oppimisessa. Näen kuntoutumisen olevan eräänlainen oppimisprosessi – omien toimintatapojen reflektoimista, uusien toimintatapojen oppimista ja niiden kautta voimaantumista, kasvua. Opiskelijoiden ohjaus on lähiopiskeluvalmennuksessa tärkeä elementti, jossa opiskelija reflektoi kokemustaan. Ohjauksessa asetetaan tavoitteet toiminnalle ja etsitään keinot niiden saavuttamiseksi Opiskelukykyä on tutkittu sangen vähän. Opiskelu on henkisesti vaativaa työtä, siksi sitä voidaan lähteä hahmottelemaan työkyvyn käsitteen kautta. Työelämä ja opiskelu ovat lähentyneet paljon toisiaan. Hallinnollisesti ja juridisesti opiskelukyky ja työkyky on pidettävä vielä erillisinä käsitteinä. Lähiopiskeluvalmennuksessa olleiden opiskelijoiden palautteiden perusteella voidaan todeta, että opiskelijat ovat saavuttaneet tärkeitä opiskelukykyä parantavia tavoitteitaan lähiopiskeluvalmennuksen aikana, vaikkakaan täysin opiskelukykyä ei voitu palauttaa kuten ei parantaa sairauttakaan. Opiskelijat kertoivat palautteissaan saaneensa mm. suoritetuksi kurssin, oppineensa hieman uutta tapaa opiskella, saivat tuntumaa opiskeluun ja kokivat itsetuntonsa kohonneen onnistumisen vuoksi. Tärkeimmiksi avuiksi tavoitteiden saavuttamisessa he kokivat työklinikan yksilöohjauksen, työjärjestyksen (raamit päivälle) sekä oman sitoutumisen lähiopiskeluvalmennukseen. Lisäksi apua antoivat opiskelu työklinikalla ja I hope- ryhmäkokoontumiset. Palautteissa palvelun kehittämiskohteiksi opiskelijat ilmaisivat tilojen ahtauden tai rauhattomuuden, jakson lyhyyden ja ohjauksen lisäämisen. Tulevaisuuden haasteena näkisin, että lähiopiskeluvalmennus voisi olla Kelan vakinaista toimintaa opiskelijoiden kuntouttamiseksi tai yliopiston sisällä toimivaa opiskelun tukemista. Yliopisto-opiskelijoille ei ole juuri lainkaan vakiintunutta kuntoutuspalvelua.