Suomalaisen dokumenttielokuvan levitys- ja esityskanavat
Lapinkataja, Titta (2010)
Lapinkataja, Titta
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2010

Creative Commons Attribution-NonCommercial-NoDerivs 1.0 Suomi
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010062412521
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2010062412521
Tiivistelmä
Opinnäytetyössä selvitettiin, millaisia levitys- ja esityskanavia suomalaisella dokumenttielokuvalla tänä päivänä on. Erityisesti pyrittiin tarkastelemaan kanavia, jotka ovat rikkomassa perinteisiä levitys- ja esitysstrategioita.
Tutkimusmateriaalina käytettiin alan kirjallisuutta ja julkaisuja sekä empiiristä tietoa. Opinnäytetyötä varten haastateltiin myös kolmea elokuva-alan ammattilaista. Lisäksi tutkimusta tukemaan laadittiin kaksi verkkokyselyä, joista toinen kohdistettiin suomalaisille katsojille ja toinen suomalaisen dokumenttielokuvan parissa työskenteleville ammattilaisille. Katsojakyselyyn vastasi 147 henkilöä ja ammattilaiskyselyyn 20 henkilöä.
Tutkielmassa esiteltiin seitsemän eri levitys- ja esityskanavaa: kotimaiset televisiokanavat, elokuvateatterit, elokuvafestivaalit, elokuvakeskukset, elokuvatapahtumat, internet ja elokuvakontakti. Televisio on edelleen selkeästi suosituin tapa esittää ja katsoa suomalaista dokumenttielokuvaa. Kuluttaja on kiinnostunut käyttämään myös muita jakelukanavia, mihin elokuva-alalla on pyritty vastaamaan. Suomalainen dokumenttielokuva on enenevissä määrin raivaamassa tietään elokuvateattereihin, ja elokuvasalien digitoitumisen myötä on teatterilevityskin laajenemassa. Tietoyhteiskunnan muutokset, kuten internetin yleistyminen, näkyvät myös suomalaisella dokumenttielokuvaalalla ja dokumenttielokuvan jakelussa eletäänkin murrosvaihetta. Mahdollisuudet elokuvan lailliseen levittämiseen internetin välityksellä ovat jo olemassa, mutta kotimaisen dokumenttielokuvan kohdalla niitä ei juuri hyödynnetä. Internet on tuomassa myös mahdollisuuden rikkoa dokumentin perinteistä lineaarista aikakäsitystä ensisijaisesti internetiä julkaisualustanaan käyttävien dokumenttien muodossa. Suomalainen elokuvateollisuus on jatkuvasti muuttumassa yhä kansainvälisemmäksi niin jakelussa kuin yhteistuotantojenkin muodossa.
Tutkimusmateriaalina käytettiin alan kirjallisuutta ja julkaisuja sekä empiiristä tietoa. Opinnäytetyötä varten haastateltiin myös kolmea elokuva-alan ammattilaista. Lisäksi tutkimusta tukemaan laadittiin kaksi verkkokyselyä, joista toinen kohdistettiin suomalaisille katsojille ja toinen suomalaisen dokumenttielokuvan parissa työskenteleville ammattilaisille. Katsojakyselyyn vastasi 147 henkilöä ja ammattilaiskyselyyn 20 henkilöä.
Tutkielmassa esiteltiin seitsemän eri levitys- ja esityskanavaa: kotimaiset televisiokanavat, elokuvateatterit, elokuvafestivaalit, elokuvakeskukset, elokuvatapahtumat, internet ja elokuvakontakti. Televisio on edelleen selkeästi suosituin tapa esittää ja katsoa suomalaista dokumenttielokuvaa. Kuluttaja on kiinnostunut käyttämään myös muita jakelukanavia, mihin elokuva-alalla on pyritty vastaamaan. Suomalainen dokumenttielokuva on enenevissä määrin raivaamassa tietään elokuvateattereihin, ja elokuvasalien digitoitumisen myötä on teatterilevityskin laajenemassa. Tietoyhteiskunnan muutokset, kuten internetin yleistyminen, näkyvät myös suomalaisella dokumenttielokuvaalalla ja dokumenttielokuvan jakelussa eletäänkin murrosvaihetta. Mahdollisuudet elokuvan lailliseen levittämiseen internetin välityksellä ovat jo olemassa, mutta kotimaisen dokumenttielokuvan kohdalla niitä ei juuri hyödynnetä. Internet on tuomassa myös mahdollisuuden rikkoa dokumentin perinteistä lineaarista aikakäsitystä ensisijaisesti internetiä julkaisualustanaan käyttävien dokumenttien muodossa. Suomalainen elokuvateollisuus on jatkuvasti muuttumassa yhä kansainvälisemmäksi niin jakelussa kuin yhteistuotantojenkin muodossa.