Meditoimalla treeniflowhun : Musiikin opiskelijoiden kokemuksia meditaatiosta, flowsta ja musiikin harjoittelusta
Mustonen, Ari (2019)
Mustonen, Ari
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019060716110

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia meditaatioharjoittelun vaikutuksia flow-tilan saavuttamiseen musiikin instrumenttiharjoittelun yhteydessä.
Opinnäytetyössä perehdyttiin meditaation ja flow-tilan piirteisiin ja yhteyksiin huomiokyvyn ohjailun ja aivojen muokkautuvuuden eli neuroplastisuuden näkökulmasta aiempiin tutkimuksiin ja lähdekirjallisuuteen tukeutuen. Näistä lähtökohdista toteutettiin teoriapohjainen laadullinen tutkimus, jossa musiikin opiskelijoista koostuvalle tutkimusryhmälle tehtiin olemassaolevaan meditaatioperinteeseen pohjautuva meditaatio-ohjelma, jota tutkittavat seurasivat instrumenttiharjoittelunsa yhteydessä. Reilun viikon mittaisen tutkimusjakson aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakeella, jonka avulla kartoitettiin tutkittavien kokemuksia meditaatiosta, keskittymisestä ja flow-tilasta instrumenttiharjoittelun parissa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin ja teemoittelun avulla.
Tutkimuksessa selvisi, että kaikki tutkittavat kokivat meditaation auttavan instrumenttiharjoitteluun keskittymisessä. Itse flow-tilan kokeminen oli kuitenkin vaihtelevaa, mikä on sen subjektiivisen luonteen ja tutkimusjakson lyhyen keston takia ymmärrettävää. Tutkimuksessa ilmeni myös, että keskittymiskyvyn parantamisen lisäksi on tärkeää huolehtia myös muista flow-tilaa edistävistä harjoitteluolosuhteista.
Työn tulokset voivat auttaa syventämään ja vahvistamaan ymmärrystä musiikin instrumenttiharjoitteluun keskittymiseen liittyvistä tekijöistä ja edesauttamaan harjoittelun tehokkuutta, mielekkyyttä ja hyödyllisyyttä. Opinnäytetyöstä voi olla hyötyä musiikkipedagogeille ja musiikin opiskelijoille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.