Syväaivostimulaatio pakko-oireisen potilaan hoitomuotona

Abstract

Opinnäytetyön tarkoituksena oli lisätä tietoa pakko-oireisesta häiriöstä ja sen eri hoitovaihtoehdoista. Erityisesti opinnäytetyössä keskityttiin viimesijaisena hoitomuotona pidettyyn syväaivostimulaatioon. Tavoitteena oli selvittää, minkälaisia kokemuksia tästä hoitomuodosta ja sen tehokkuudesta on saatu, miten pysyviä tulokset ovat ja liittyykö hoitomuotoon merkittäviä haittavaikutuksia.

Opinnäytetyö toteutettiin integratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Aineistohaku suoritettiin Medline/PubMed-tietokannasta, joka on lääke- ja terveystieteiden sekä lähialojen tärkein kansainvälinen kirjallisuusviitetietokanta. Valitut artikkelit analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.

Aineiston perusteella syväaivostimulaatio osoittautui tehokkaaksi ja turvalliseksi hoitomenetelmäksi. Pakko-oireiden vakavuuden arvioinnissa käytetystä asteikosta (Y-BOCS) saadut pisteet näyttäisivät vähenevän keskimäärin 40–50%. Vaikka potilaista ei tulisikaan täysin oireettomia, parannus voinnissa on yleensä selkeä. Hoidosta on raportoitu jonkin verran haittavaikutuksia, mutta ne ovat olleet pääsääntöisesti lieviä ja ohimeneviä. Optimaalisten asetusten löydyttyä tulokset vaikuttavat pysyvän hyvin, mutta esimerkiksi kova stressi saattaa väliaikaisesti lisätä pakko-oireilua syväaivostimulaatiosta huolimatta.

Pakko-oireiden vähenemisellä on erittäin suuri vaikutus potilaiden elämään ja elämänlaatuun. Pakkoajatusten ja -toimintojen suorittaminen voi pahimmillaan viedä suurimman osan päivästä ja elinpiiri voi olla hyvin rajoittunut. Syväaivostimulaatiohoidon myötä moni potilas on päässyt takaisin normaaliin elämään ja pystyy tekemään asioita, jotka aiemmin olisivat olleet mahdottomia. Pakko-oireilun helpottaminen voi vaatia myös itsensä uudelleen etsimistä, jos on vuosia tottunut määrittään itsensä vain pakko-oireiden kautta.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että syväaivostimulaatio vaikuttaa tehokkaalta hoitomuodolta potilaille, joiden pakko-oireilua lääkkeet ja terapiamenetelmät eivät hillitse

The purpose of this thesis was to increase knowledge about obsessive-compulsive disorder and its methods of treatment. Special attention was given to deep brain stimulation which usually is the last option for treatment. The aim was to find out the experiences, effectiveness and possible adverse effects of this treatment.

The research method of this study was an integrative literature review. The data was searched from electronic information database Medline/PubMed which is widely recognized as the premier source for bibliographic and abstract coverage of biomedical literature. The chosen articles were analysed with qualitative content analysis.

On the grounds of the articles deep brain stimulation seems to be an efficient and safe method of treatment. The Yale–Brown Obsessive Compulsive Scale (Y-BOCS) is a test to rate the severity of obsessive-compulsive disorder symptoms. During the stimulation treatment there seems to be an average of 40–50% decrease in symptoms measured with the Y-BOCS. Even if some symptoms remain, patients usually feel clearly better. The adverse effects reported of deep brain stimulation have been mild and transient. Most patients experience relapses in case of stressful events but otherwise the results remain quite stable.

The decrease in the severity of obsessive-compulsive disorder symptoms has a huge impact on the quality of life of the patients. Performing obsessions and compulsions takes time and narrows the living environment. With the help of deep brain stimulation many patients can live normal life again and do things that would have been impossible before. Some patients also need to find out who they are when the obsessions and compulsion no longer determine them.

As a result, deep brain stimulation seems to be an efficient way of treatment for patients with treatment resistant obsessive-compulsive disorder.