Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Kirjaudu
Hakuohjeet
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite

Mobiilipankkisovellusten vertailu

Hämäläinen, Hanne (2019)

 
Avaa tiedosto
Opinnäytetyö_HanneHämäläinen.pdf (1.180Mt)
Lataukset: 


Hämäläinen, Hanne
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019112121861
Tiivistelmä
Muutos pankkitoiminnassa on ollut jo vuosia nopeaa ja pankkien on täytynyt muokata liiketoimintamallejaan pysyäkseen ympärillä tapahtuvien muutosten mukana. Pitkään jatkuneen matalan korkotason ja hitaan talouskasvun lisäksi muun muassa väestön ikärakenteen muuttuminen, digitalisaatio sekä teknologian kehittyminen asettavat erilaisia vaatimuksia pankkien liiketoimintaan ja palvelutarjontaan.

Tämä opinnäytetyö on toteutettu Danske Bankin toimeksiantona. Tutkimusongelmana on
selvittää, millaisia ominaisuuksia pankkien mobiilipankkisovelluksissa on. Tässä työssä ei
perehdytä pankkien verkkopankkeihin tai muihin mobiilimaksupalveluihin syvemmin vaan
työ on rajattu pelkästään mobiilipankkisovelluksiin. Vertailuun valittiin OP Ryhmän OP-mobiili, S-Pankin S-mobiili sekä Nordean Nordea Mobile.

Opinnäytetyön tutkimusote on kvalitatiivinen. Tässä opinnäytetyössä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jossa havainnot perustuivat jo olemassa olevaan teoriaan sekä aineistosta saatuihin käsitteisiin. Aineistona käytettiin pankkien mobiilipankkisovelluksia sekä niiden nettisivuilta ja sovelluskaupoista löytyviä tietoja. Vertailua varten koottiin havainnot taulukkoon, jossa eritellään jokaisen pankin sovelluksen ominaisuudet aihealueittain. Aihealueiden kategoriat luotiin teoriatiedon ja sovelluksista löytyvien aihekategorioiden perusteella.

Tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella vertailtujen pankkien mobiilisovelluksien perusominaisuudet eivät juurikaan eroa toisistaan. Sovelluksissa on kuitenkin havaittavissa eroja muiden palveluiden kuten vakuutuksien, lainojen sekä säästämisen ja sijoittamisen osalta.

Pankkitoiminta ja mobiilipankkisovellukset ovat muuttuneet paljon viimeisten vuosien aikanaja teknologian kehittyessä sovellukset tulevat olemaan entistä monipuolisempia.
Etenkin pankkien vapautuneet API rajapinnat sekä tekoäly antavat mahdollisuuksia kehittääuusia tapoja helpottaa ja monipuolistaa pankkiasiointia.
Kokoelmat
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste
 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisuajatKoulutusalatAsiasanatUusimmatKokoelmat

Henkilökunnalle

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste