Kansallisen lainsäädännön ja sen uudistamisen mahdollisuudet sekä esteet ylijäämäruoan myymiseksi: Lainsäädäntötarkastelu
Kamppila, Minna (2019)
Kamppila, Minna
2019
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019121927637
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019121927637
Tiivistelmä
Työn tavoitteena oli kartoittaa kokonaiskuva nykyisestä ruokahävikistä ja sen käyttömahdollisuuksista sekä lainsäädännön vaikutuksista ylijäämäruokaan ja sen myymiseen. Tavoitteena oli lisäksi pohtia erilaisia keinoja ruokahävikin myymiseksi.
Ruokahävikin määrää tutkittiin verkkolähteistä, jotta saatiin arvioita erikseen Suomen, Euroopan ja koko maailman ruokahävikkimääristä. Lainsäädännön vaikutuksien kartoittamiseksi tutkittiin laajasti sekä Suomen että EU:n lainsäädäntöä. Erityisesti maa- ja metsätalousministeriön asetukset olivat tärkeitä lähteitä.
Jotta pystyttiin paremmin kartoittamaan kokonaiskuva organisaatioiden nykytilanteesta sekä mahdollisista resursseista ylijäämäruoan myymiseksi, haastateltiin Seinäjoen lähialueen ruokapalveluiden palveluvastaavia ja -päälliköitä. Haastatteluissa
käytiin läpi mahdollisuudet hävikkiruoan myymiseksi, nykytilanne ylijäämäruoan
määrästä ja laadusta sekä lainsäädännön vaikutus ruokahävikkiin.
Lainsäädännössä ei varsinaisesti ole asetettu esteitä ruokahävikin myymiselle. Kuitenkin mm. elintarvikkeiden tarjoilu- ja myyntilämpötilarajoitukset sekä kuljetuksiin
liittyviä lainkohtia pidetään ruokahävikin myymisen kannalta haastavina. Jokaisella
organisaatiolla ei välttämättä myöskään ole resursseja ruokahävikin myymiseksi,
vaikka ylijäämäruokaa syntyisikin.
Haastatteluiden kautta tuli esille mm. Yhteinen Pöytä -verkostotoiminta sekä erilaiset keinot ruokahävikin myymiseksi. Toimivampana keinona ruokahävikin myymiseksi pidettiin toimintaa, jossa ylijäämäruoka kerättäisiin ja jaettaisiin yhdessä pisteessä. Näin ruoka päätyisi helpommin sitä tarvitseville eikä organisaatioiden omia
resursseja kuluisi liikaa. Näin myös rahan käsittely tapahtuisi yhdessä paikassa eikä
aiheuttaisi riskejä esimerkiksi koulutiloissa.
Ruokahävikin määrää tutkittiin verkkolähteistä, jotta saatiin arvioita erikseen Suomen, Euroopan ja koko maailman ruokahävikkimääristä. Lainsäädännön vaikutuksien kartoittamiseksi tutkittiin laajasti sekä Suomen että EU:n lainsäädäntöä. Erityisesti maa- ja metsätalousministeriön asetukset olivat tärkeitä lähteitä.
Jotta pystyttiin paremmin kartoittamaan kokonaiskuva organisaatioiden nykytilanteesta sekä mahdollisista resursseista ylijäämäruoan myymiseksi, haastateltiin Seinäjoen lähialueen ruokapalveluiden palveluvastaavia ja -päälliköitä. Haastatteluissa
käytiin läpi mahdollisuudet hävikkiruoan myymiseksi, nykytilanne ylijäämäruoan
määrästä ja laadusta sekä lainsäädännön vaikutus ruokahävikkiin.
Lainsäädännössä ei varsinaisesti ole asetettu esteitä ruokahävikin myymiselle. Kuitenkin mm. elintarvikkeiden tarjoilu- ja myyntilämpötilarajoitukset sekä kuljetuksiin
liittyviä lainkohtia pidetään ruokahävikin myymisen kannalta haastavina. Jokaisella
organisaatiolla ei välttämättä myöskään ole resursseja ruokahävikin myymiseksi,
vaikka ylijäämäruokaa syntyisikin.
Haastatteluiden kautta tuli esille mm. Yhteinen Pöytä -verkostotoiminta sekä erilaiset keinot ruokahävikin myymiseksi. Toimivampana keinona ruokahävikin myymiseksi pidettiin toimintaa, jossa ylijäämäruoka kerättäisiin ja jaettaisiin yhdessä pisteessä. Näin ruoka päätyisi helpommin sitä tarvitseville eikä organisaatioiden omia
resursseja kuluisi liikaa. Näin myös rahan käsittely tapahtuisi yhdessä paikassa eikä
aiheuttaisi riskejä esimerkiksi koulutiloissa.